Tänään töistä kotiin tullessani törmäsin ihan outoon ihmiseen meidän olohuoneessa. Kävi ilmi, että meillä on uusi kämppis: korealainen poika oli vaihtunut korealaiseen tyttöön. Vuokraisäntä ei tietysti viitsinyt mainita tästä yhtään mitään. Se ei kai nähnyt siihen mitään tarvetta. Uusi kämppis vaikuttaa ihan kivalta. Se puhuu jonkin verran englantia ja on vähän ujo.
Vaikka vuokraisäntä ei viitsinyt mainita meille talon uudesta asukkaasta, hän oli kuitenkin jaksanut panostaa sen verran, että oli sujauttanut oveni ali kaksisivuisen ohjeistuksen sähkön säästöön. Kohdassa yksi sanotaan: käytä villapaitaa ja pitkähihaisia/-lahkeisia alusvaatteita. Jos tarkenet ilman, huoneesi on liian lämmin ja sinun tulee pitää lämmitintä pienemmällä. Kohdassa kaksi mainitaan, että ikkunaa ei tulisi pitää auki samaan aikaan kun lämmitin on päällä. Kohdissa kolmesta yhdeksään huomautetaan ihan järkevistä pikkuseikoista, mutta kohta kymmenen sanoo, että pesukone käyttää vain kylmää vettä, koska lämmin vesi on liian kallista. Ei ihme etteivät vaatteet tunnu puhdistuvan kunnolla pesussa. Lista jatkuu, ja kohta 19 kuuluu: Kylve kaverin kanssa! Se säästää lämmintä vettä ja on lisäksi hauskempaa! Meidän poikapuoleiset asukkaat ovat yhtäkkiä alkaneet pitää sähkön säästämistä erityisen tärkeänä asiana.
Eilen ja toissapäivänä pelasimme kössiliigan semit sekä naisissa että miehissä. Molemmat joukkueeni voittivat, ja olemme finaaleissa, jotka pelataan kuun lopussa. Tein oman osuuteni ykköspelaajana, ja voitin molemmat otteluni 3-1. En malta odottaa finaaliviikonloppua! Kilpailumatsien pelaamisessa vaan on sitä jotain, ja siihen fiilikseen jää koukkuun.
Työelämää Hamiltonissa
9 vuotta sitten
5 kommenttia:
Määkin muutan sinne sähköä säästämään!
P
hihii.. hassu setä se vuokraisäntä:) voit siis tutustua uuteen tulokkaaseen kylpemällä mukavasti yhdessä lämpimässä vedessä;)
ja onnea finaaleihin!! näytä niille miten liigamestaruus voitetaan!!!
t. marsu the mursu
marsu vielä kommentoi: niin tai sitten voit kylpeä likaisten vaatteitten kanssa jos ne vaikka puhdituisi paremmin kun kylmän veden pesukoneessa :) marsu on oivaltavalla päällä
Pyykkikone kytketään Suomessakin kylmään veteen, jonka kone lämmittää SÄHKÖLLÄ valitun ohjelman mukaiseen lämpötilaan 30-90 astetta.
Ettei vaan säästöintoinen isäntänne ole sormeillut konettanne lämmitysvastusten osalta?
Laittakaa se isäntä kylmään kylpyyn.
Terv. Normivirtaamien summa
Meillä onkin semmoinen pyykkikone joka kytketään lämpimään ja kylmään veteen. Tai kytkettäisiin jos ei olisi pihi vuokraisäntä.
Ehkä otan Marsun neuvosta vaarin ja kylvetän likaiset vaatteeni. Sitten kuivatan ne ripustamalla ne ympäristöystävällisesti narulle, sillä kuivausrummun käyttökin kiellettiin. Eihän meillä mitään kuivausrumpua ole, mutta jos olisi, sitä ei saisi käyttää kun se kuluttaa liikaa sähköä.
Lähetä kommentti