Koska meillä on joulu?

Ja näin se taas alkaa joka syksyinen joulun odotus kun töistä lähtiessä on jo pilkkopimeää ja illalla takanreunalla palavat kynttilät. Ihan mihin muuhun tahansa voi ihminen tottua mutta ei siihen että talvella ei olekaan joulua. Pyh. Kapu tulee tänne keskellä pimeintä talvea (vuoden lyhin päivä taitaa olla 21. kesäkuuta) ja pakotan sen hoilaamaan joululauluja mun kanssa.

Viime lauantaina juhlimme synttäreitäni kun neljännesvuosisata tuli täyteen. En tehnyt mitään erikoista, sillä yritän säästää rahaa, mutta kotibileet isolla kaveriporukalla olivat ihan kivat. Iloisella mielellä ollut ja kuohujuoman rohkaisema juhlaväki lauloi minulle onnittelulaulun ja sain lahjaksi erilaisia viinejä, japanilaisen pyyhkeen jossa on lintujen kuvia, tikku-ukkokirjan ja kalliinnäköisen ja kivantuoksuisen saippua/käsivoidesetin. Synttärit pistivät taas ajattelemaan, että pitäisiköhän sitä jossain vaiheessa tehdä jotain järkevääkin. Noin syvällinen ajatus aiheutti stressiä ja aloitin katsomaan leffaa.

Viikon uutinen täällä Seelannissa (kuten kaikkialla muuallakin maailmassa) on ollut possuflunssa. Se on todettu kolmella ihmisellä Aucklandissa ja siitä syystä lehdissä ja tv-uutisissa ei muusta puhutakaan. Se ei kuitenkaan näy normaalissa elämässä millään tavalla; kukaan ei käytä suojamaskeja tai panikoi vierustoverin aivastaessa. New Caledoniasta tänään palanneet kämppikseni raportoivat että Aucklandin kansainvälisellä lentokentällä henkilökunta käyttää hengityssuojaimia ja kaikki matkustajat tarkastetaan flunssaoireiden varalta. Niiskuttavia ja kuumeisia ihmisiä ei päästetä nousemaan koneeseen.

Tämä viikonloppu kuluu kössikisoissa. Odotan niitä innolla, sillä ostin kaksi uutta mailaa (Wilson n135) ja enkä malta odottaa että pääsen testaamaan niitä tositoimissa. Samalle viikonlopulle osuu Janien ja Craigin läksiäiset ja suomalaiset vappukemmakat, joihin en pääse osallistumaan kössikisojen takia. Aina kaikki sattuu samalle viikonlopulle...

Hopeinen aamuherätys

Tänä aamuna heräsin kello 5:18 siihen että puhelin soi. Vastasin puoliunessa ja kuulosti siltä kuin parikymmentä ihmistä huutaisi puhelimeen hulluna humalassa. Kävi ilmi, että parikymmentä ihmistä huusi puhelimeen hulluna humalassa. Ne huusi: "Juuuupuuuuuu!!! Tuuuu tänneeee!! Me ollaan Tampereella ja voitettiin hopeaa!" tai jotain tämän tapaista. Minä olin ihan sekaisin unenpöpperössä enkä saanut sanottua oikein mitään järkevää, mutta lieneekö tuo haitannut kun toisessa päässäkin selkeästi oltiin sekaisin eikä saatu sanottua oikein mitään järkevää :)

Puhelun jälkeen olin vähän liikuttunut kun toiselta puolelta maailmaa muistettiin entistä joukkuekaveria mitalikarkeloiden keskeltä. En saanut unta, joten päätin soittaa iskälle ja äitille ja kertoa että "me" voitettiin hopeaa! Sitten nukahdin, ja aamukymmeneltä herätessäni en ollut varma oliko puhelu totta vai olinko nähnyt unta. Tarkistin asian puhelimesta (totta oli) ja luin sitten tulokset netistä.

Hyvä MiSq! Hopeaa ja pronssia!

Olisinpa voinut olla mukana...

Pääsiäinen

Pääsiäinen Uudessa-Seelannissa ei ole keltaisten pikkutipujen ja karitsojen aikaa. Miksikö? No siksi että täällä on syksy. Täällä pääsiäinen on pelkästään uskonnollinen juhla, eikä kevään juhla niinkuin Suomessa. Jos karitsaa haluaa, sitä löytyy supermarketin pakastealtaasta. Yhteistä Suomen ja Uuden-Seelannin pääsiäisille on suklaamunat ja nelipäiväinen viikonloppu. Minä lähdin Petran, Janien ja Craigin kanssa Mt Cookille viettämään lomaa alppivaelluksen muodossa.

Minä ja Mt Cook / Aoraki

Perjantaiaamuna olimme täynnä intoa ja lähdimme ajamaan Christchurchista etelään alppeja kohti, muttemme päässeet kovinkaan pitkälle ennenkuin liikenne jumitti totaalisesti. Täällä eteläsaarella ei ole liikenneruuhkia, ei yleensä edes juhlapyhinä, joten olimme kovin kummissamme kun kilometrien mittainen autojono ei liikkunut ollenkaan. Radiosta kuulimme, että Rakaian sillalla oli auto-onnettomuus ja liikenne olisi vielä jumissa pitkän aikaa ennenkuin kolariautot saataisiin pois siltaa tukkimasta. Kurvasimme siis lupaavan näköiselle pikkutielle etsimään toista paikkaa ylittää joki ja jatkaa matkaa kohti etelää. Huristelimme pitkin maaseudun hiekkateitä ja löysimme vaihtoehtoisen reitin kolaripaikan ohi. Matka Mt Cookille kesti kauan, sillä kokoajan piti pysähtyä ottamaan valokuvia, ostamaan jätskiä tai käymään vessassa, mutta onneksi meillä ei ollut kiire.

Lauantaiaamuna heräsimme aikaisin ja lähdimme kipuamaan kohti vuorenharjanteella sijatsevaa Mueller Hut-nimistä alppimajaa, jossa viettäisimme seuraavan yön. Reitti ei ollut kuin 5.2km pitkä, mutta koska nousua oli vähän reilu kilometri, meillä meni 3.5 tuntia kiivetä alppimajalle. Majalla joimme kahvit ja sitten minä ja Craig lähdimme vielä valloittamaan Mt Ollivieria, joka muuten on ensimmäinen vuori jolle Sir Edmund Hillary aikoinaan kiipesi. Sir Ed on kuin Uuden-Seelannin Paavo Nurmi, ja Mt Cookin kylästä löytyy mm. Sir Edmund Hillary vuorikiipeilykeskus (museo) ja aidonkokoinen Sir Edmund Hillary pronssipatsas. Meiltä vuorenvalloitus jäi tekemättä, koska eteneminen oli armottoman hankalaa lumen ja jään takia. Arvioimme, että valloitimme kaksi kolmannesta kyseisestä vuoresta, ennen kuin käännyimme takaisin. Illan vietimme valokuvaten kea-papukaijoja, vuoria ja jäätiköitä kunnes aurinko laski ja pelasimme korttia sinnikkäästi pysyen hereillä puoli yhdeksään saakka!

Reitti oli kivinen ja luminen. Näimme pienen lumivyöryn isommilla ja lumisemmilla vuorilla (taustalla).

Vuorenharjanteella. Tuulennopeus 50...70km/h.

Veikeänvärinen auringonlasku.

Sunnuntain aloitimme ihailemalla (ja valokuvaamalla) auringonnousua alpeilla. Palasimme Mt Cookin kylään samaa reittiä, ja palkitsimme itsemme milläs muulla kuin oluella ja pizzalla! Illalla kävimme vielä tunnin kävelyllä, jonka tarkoitus oli rentouttaa väsyneitä lihaksia, mutta tästä huolimatta aamulla sängystä nouseminen oli kaikkea muuta kuin ketterää...

Tänään ajoimme takaisin kotiin pysähtyen vielä useammin kuin menomatkalla. Geraldinen jätskipysähdyksellä päätimme katsastaa paikalliset markkinat, ja minä ostin mukavalta vanhalta rouvalta ihan oikean maalauksen! Olihan se ehkä vähän spontaania, mutta ensimmäisen kerran elämässäni ihastuin maalaukseen niin paljon että se oli pakko ostaa. Ketään ei varmaan yllätä että taulu esittää Mt Cookia ja sen heijastusta Pukaki-järven pinnalla.

Mt Cook / Aoraki auringonnousussa.