Routeburn Track

Otin muutaman päivän vapaata töistä mennäkseni vaellukselle kämppikseni Rossin kanssa. Valitsimme yhden Uuden-Seelannin suosituimmista vaellusreiteistä, Routeburn Trackin. Kesällä kyseinen reitti on suosittu ja liian ruuhkainen minun makuuni; se on yksi Seelannin Great Walks- reiteistä, mikä tarkoittaa sitä, että reitillä on laumoittain kiwejä sekä turisteja. Nyt keskitalven kylmät säät ovat karkoittaneet useimmat ihmiset vaellusreiteiltä.

Routeburn Track sijaitsee eteläsaaren eteläosassa, Mt Aspiring National Parkin ja Fjordland National Parkin välissä. Itse vaellusreitti nousee korkealle puurajan yläpuolelle, ja tästä syystä se on talvella usein lumen tukkima. Vuorilla on lunta kesälläkin, ja tähän aikaan vuodesta lunta on luonnollisesti paljon enemmän. Vaellusreittejä ylläpitävä DOC ei suosittele reitille menoa talvella, sillä olosuhteet vuorilla vaihtelevat nopeasti, ja olemassa on myös lumivyöryriski. Päätimme kokeilla onneamme ja toivoimme että reitti olisi avoin.

Ensimmäisenä päivänä sää oli mahtava! Ajomatka Christchurchista reitin alkuun kesti seitsemisen tuntia, ja sää perillä oli kylmä mutta aurinkoinen. Koska päivät ovat lyhyet, meille jäi vain muutama tunti valoisaa aikaa käytettäväksi. Kävelimme metsäpolkua pitkin joenvartta seuraten ja ehdimme helposti ensimmäiselle majalle (660m merenpinnasta) ennen auringonlaskua.

Ensimmäisellä majalla - illalla oli vihreää, aamulla valkoista

Aamulla herätessämme oli kylmä ja maisema oli muuttunut valkoiseksi. Äärettömän kaunista, mutta runsas lumisade tällä korkeudella ei enteillyt hyvää kun tarkoitus oli kiivetä huomattavan paljon korkeammalle. Mitä korkeammalle kiipesimme, sitä enemmän oli lunta. Kahden tunnin vaelluksen jälkeen sitä oli polviin asti ja ajoittain jopa vyötäröön saakka. Polkua ei tietenkään ollut, vaan seurasimme lumesta esiin pilkistäviä reittimerkkejä. Eteneminen lumen läpi oli hidasta; sen lisäksi että lumessa kävely on rankkaa, jokainen askel piti ottaa varovasti ettei liukastu tai nyrjäytä nilkkaa epätasaisella alustalla. Neljän tunnin rämpimisen jälkeen saavutimme reitin korkeimman kohdan, paikan nimeltä Harris Saddle, 1255m merenpinnasta! Oli pakkasta ja huipulla tuuli kylmästi, mutta pidimme tauon laavun suojassa ja keitimme teetä ja söimme. Näköala oli upea ja sää edelleen aurinkoinen. Lumentulo oli lakannut aamulla, joten saimme nauttia eteemme avautuvista maisemista.

Maisemaa matkan varrelta

Harris Saddle - reitin korkein kohta

Koska seuraavalle majalle oli kolmen ja puolen tunnin matka ja päivänvaloa ei olisi riittänyt koko matkalle, päätimme kääntyä takaisin ja seurata omia jälkiämme nousun puolessa välissä ohittamallemme majalle. Jos olisimme jatkaneet eteenpäin, olisimme joutuneet kahlaamaan lumen läpi vuorten varjoisalla eteläpuolella, joka olisi tarkoittanut lisää jäätä, tuulta ja lunta. Lisäksi etenimme niin hitaasti, että aurinko olisi todennäköisesti ehtinyt laskea ennen perille pääsyämme, jolloin reittimerkkien löytäminen olisi ollut hankalaa. Pääsimme kuitenkin reitin puoleenväliin, joten kävelymatkaa kertyi suunniteltu määrä. Laskeuduimme omaa polkuamme pitkin takaisin ja yövyimme majalla, joka oli n. 1000m merenpinnasta. Yöllä oli kylmä. Majoja ei oikeastaan ole tarkoitettu talvikäyttöön ja ainoastaan keittiössä oli pieni tulisija.

Vuoristojärvi

Kolmantena päivänä satoi taas lunta, ja olosuhteet kiipeämiselle olivat vielä huonnomat kuin edellisenä päivänä. Näkyvyyttäkään ei ollut maisemien ihailua varten, joten lähdimme palaamaan autolle reitin alkuun. Alaspäin mentäessä lumisade muuttui hiljalleen rännäksi ja sitten vedeksi. Autolle päästyämme olimme läpimärkiä! Vaihdoimme kuivat vaatteet ylle ja aloitimme pitkän ajomatkan kotia kohti.

Mikä mahtava kokemus! Meillä oli upea reissu siitä huolimatta ettemme päässeet reitin loppuun!

Matkasuunnitelmia

Viime viikolla tein reissun Lake Tekapolle. Lähdin matkaan auringon noustessa, ja palasin kotiin hieman ennen keskiyötä. Pitkä päivä, mutta ehdottomasti vaivan arvoinen. Todisteet löytyvät edellisestä postauksesta kuvien muodossa.

Lake Tekapo on Seelannin eteläsaaren keskiosassa, ja sen takana siintävät lumihuippuiset eteläiset Alpit ja Mt Cook, Seelannin korkein vuori. Mt Cookin maorinkielinen nimi on Aoraki, joka tarkoittaa pilvenlävistäjää. Itse vuorelle emme matkustaneet, sillä se on ihan liian iso kiivettäväksi, mutta ihailimme sitä kovasti järven toiselta puolelta. Ja kiipesimme pienemmälle vuorelle nimeltä Mt John, joka kyllä kokonsa puolesta on enemmänkin kukkula kuin vuori. Näköala oli jokatapauksessa mahtava, ja nautimme siitä auringonpaisteessa istuen.

Sää on ollut yllättävän lämmin viimepäivinä, vaikka täällä on keskitalvi. Viime sunnuntaina oli niin lämmintä ja aurinkoista, että sopiva vaatetus oli shortsit ja t-paita. Totesin, että ilma tuntuu Suomen kesäkuulta, eikä Uuden-Seelannin. Kaunista päivää ei voinut tuhlata sisällä nököttäen, vaan päätimme lähteä kävelylle. Christchurchin parhaita puolia on se, ettei kaupungista tarvitse poistua nauttiakseen upeista maisemista ja luonnonrauhasta. Ajoimme Godley Head- nimiseen paikkaan ja kävelimme kolme tuntia kukkuloilla, joilla lampaat laiduntavat. Alue on ulkoilijoiden suosiossa, ja kauniista päivästä olivat nauttimassa niin kävelijät, hölkkääjät kuin maastopyöräilijätkin.

Kävelyllä ollessamme kämppikseni ehdotti, että voisimme mennä yhdessä vaellukselle. Voitte arvata mitä kerron seuraavaksi! Ensi maanantaina suuntaamme Fjordlandiin Routeburn Trackille! Luvassa on kolmen-neljän päivän vaellus Seelannin kauneimmalla alueella! En malta odottaa! Tänään kävimme ostoksilla, ja hankin hieman lisää varusteita, sillä edellisellä vaelluksella ollessani oli kesä, kun taas nyt odotettavissa on lunta ja pakkasta.

Vaellusta edeltävät päivät vietän töissä, missä pitäisi olla vilkasta rugbymaaottelun takia. Englanti, tuo kiiwien rakas vihulainen, pelaa All Blacksejä vastaan täällä Christchurchissa. Odotamme paljon rugbyfaneja kaupunkiin, ja sitä varten koko henkilökunta on töissä koko loppuviikon.

Lake Tekapo Road Trip

Viimeiset kymmenen minuuttia olen yrittänyt miettiä miten kuvailisin eilistä retkeäni, mutta en tunnu löytävän oikeita sanoja. Luovutan.

Kuvia

New Brighton Beach

Christchurch Pier

A pretty flower

Talven ihmeitä

Pahoittelen pitkää hiljaisuutta blogirintamalla. Monena iltana olen avannut blogin aikeenani päivittää kuulumisia, mutta sitten jokin muu on vienyt huomioni ja blogi on jäänyt päivittämättä.

Viimepäivien iloisin tapahtuma on ollut talven ensimmäinen oikea lumisade. Ei raekuuro, ei räntäsade, vaan lumisade. Isot lumihiutaleet leijailivat alas taivaalta pimenevässä illassa sulaen maahan osuessaan. Olin töissä, missä oli hiljaista vähän ennen sulkemisaikaa. Minä ja työkaverini seisoimme ikkunan edessä ihmettelemässä tätä näkyä, kun puhelin soi. Se oli pomo, joka oli huolissaan seuraavasta aamusta. Mitä jos aamulla on lunta maassa? Kukaan ei silloin pääse töihin, koska bussit eivät kulje. Pitääkö kahvila pitää suljettuna?

Lunta ei sada joka talvi, eikä siihen osata varautua talvirenkain tai edes talvikengin. Lumi on suuri ihmetyksen aihe, ja aiheuttaa näköjään kaikenlaista hämminkiä. Onneksi aamulla lunta ei ollut jäljellä kuin autojen katoilla, ja elämä jatkui normaalisti. Koulut ja kahvilat pysyivät auki, ja bussit kulkivat.

Takapiha lumipeitteessä

Talvi on täällä ihan erilainen kuin Suomessa. Talvi on ylipitkä syksy. Tuntuu, että kaikki on ihmeen vaikeaa, kun mihinkään ei ole varauduttu. Taloissa ei ole lämmitystä, ja lehdessä oli artikkeli, jossa sanottiin, että kylmät ja kosteat asuinrakennukset voivat aiheuttaa terveyshaittoja. Ihan tosi? Lämpimänä pysymiseen on mitä ihmeellisimpiä keksintöjä: sähkölämmittimet, joita on yksi per huone. Sähköpeitto, joka pitää vuoteen lämpimänä. Takka olohuoneessa. Toissayönä heräilin, kun paleli. Sähkölämmitin pitää niin kovaa ääntä, ettei sitä voi pitää päällä yöllä. Sähköpeitto oli voimaton kylmyyttä vastaan. Aamulla olo oli flunssainen ja räkäinen. Sain kaverilta öljylämmittimen, joka sekin toimii sähköllä. Se piti minut lämpimänä viime yönä. Olen huolissani seuraavasta sähkölaskusta.

Talvinen autokulttuuri eroaa myös suomalaisesta. Jos ikkunat ovat jäässä, niitä ei rapsuteta puhtaaksi muovisella rapsuttimella, jonka toisessa päässä on harja lunta varten. Kyseistä välinettä ei ole vielä keksitty täällä. Sen sijaan sisältä haetaan ämpärillinen kuumaa vettä, joka kumotaan auton päälle ja jää sulaa pois. Vaihtoehtoinen tapa on käynnistää auto ja kärsivällisesti odottaa, kunnes se on lämminnyt niin paljon, että ikkunat ovat sulat. Mielestäni tämä on ympäristörikos. Mulla on tee-se-itse muovirapsutin auton ikkunoita varten. Harjaa ei tarvitse.

Tänään mulla on vapaapäivä töistä, ja lähden rannalle etsimään ajopuita takassa poltettavaksi. Polttopuu on liian kallista, joten ostamisen sijaan etsimme ilmaista puuta kuka mistäkin. Lucas käy joka päivä surffaamassa ja tuo puuta rannalta. Petra ja Herdis käyvät kävelyillä metsässä ja tuovat sieltä maahan pudonneita oksia. Ross halusi polttaa ruokapöydän, mutta muut eivät hyväksyneet tätä ideaa. Mun vuoro keksiä jotain :)

???