Paivitys yleison pyynnosta :)

Viime paivina ei ole tapahtunut mitaan niin jannittavaa kuin autovarkaus. Lahella kaytiin, kun toissayona meidan pihasta varastettiin polkupyora, mutta fillarin haviaminen ei saanut minua hermostumaan, pureskelemaan kynsia tai surulliseksi. Sen verran se toki saikaytti, etta olemme alkaneet lukita oven yoksi (ja paivaksi jos kukaan ei ole kotona). Pyysin myos vuokraisantaa asentamaan lukon mun huoneen oveen, silla haluan suojella omaisuutta, jota taalla on alkanut kertymaan. Mulla on tietokone, kitara ja varastamisen arvoisia urheiluvalineita.

Nyt kun olen saanut auton takaisin, arvostan sita entista enemman ja olen alkanut ajelemaan eripuolille Christchurchia ihan vaan huvikseni. Olen sita mielta, etta Uudessa-Seelannissa kuuluu viettaa mahdollisimman paljon aikaa ulkona luonnossa, koska tama maa on niin uskomattoman kaunis. Kaupungit taalla ovat ihan ookoo, mutta ihan samanlaisia kuin missa tahansa muualla.


Viimeeksi ajoin Taylor's Mistake -nimiseen paikkaan, jossa on muutamia hienoja kavelyreitteja. Tein tunnin kavelylenkin, ja vaikka Taylor's Mistake on kaupungin ulkolaidalla, se tuntuu kuin olisi kaukana keskella ei mitaan. En tavannut siella ketaan muuta, ainoastaan lauman lampaita, jotka tyypilliseen tapaansa saikahtivat minua ja maakivat juostessaan kauemmaksi.

Taylor's Mistake pilvisessa saassa

Olen innostunut pelaamaan kossia lahes joka paiva. Harkitsen kilpailemisen aloittamista uudelleen, mutta pelkaan etta se saa minut taas kyllastymaan lajiin. Mun kossi-into ei koskaan pysy tasaisena. Matkustamaan lahtiessa olin niin kyllastynyt lajiin etta jatin mailat Saksaan ja paatin lopettaa pelaamisen. Aucklandissa Sami sai mut innostumaan uudelleen, ja taalla Christchurchissa lahes asun kossihallilla. Olen jo tottunut ajatukseen, etta olen addikti, enka koskaan parane kokonaan :)

Kavelylla

Dude, where's my car?

Viime perjantai alkoi ihan tavallisesti. Herasin, jatin aamupalan syomatta kun oli kiire toihin, ja kavelin ulos ovesta. Siihen tavallisuus loppuikin; autoa ei nimittain nakynyt missaan. Hieraisin silmiani, eika autoa senkaan jalkeen nakynyt. Tiirailin kadun toiselle puolelle, jos parkkeerasin sen eri paikkaan kuin tavallisesti.

Ensimmainen tunne oli epausko, eihan autot nyt noin vain katoa eika kukaan haluaisi varastaa vanhaa Subarua. Kavelin takaisin sisalle ja hammentyneena totesin kamppiksille etta mun auto on varmaan varastettu kun en loyda sita mistaan. Eihan siina mikaan auttanut, vaan otin polkupyoran ja fillaroin toihin saapuen sinne myohassa ja (erittain) huonolla tuulella. Soitin poliisille ja ilmoitin etta auto on varastettu. Toissa oli hankalaa hymyilla asiakkaille kun hatutti niin ankarasti. Auto ehti olla mulla muutaman viikon ja edellisena iltana olin tankannut tankin tayteen palkkapaivan kunniaksi. Ehdin jo menettaa toivoni ja luulin etten nae sita enaa koskaan, mutta...

Illalla poliisista soitettiin, etta auto on loytynyt hylattyna Avonheadin kaupunginosasta. Mulle kerrottiin, etta poliisi ei ole viela ehtinyt paikanpaalle, mutta hylatysta autosta ilmoittanut henkilo oli sanonut etta auto on ainakin paallisin puolin kunnossa. Odotin paivan, etta poliisi kavi ottamassa autosta sormenjaljet, ja tanaan kavin hakemassa sen takaisin. Minua odotti yllatys: autossa oli tallella kaikki mita olin sinne jattanyt. CD:t, CD-soitin ja retkeilyvarusteet olivat kaikki tallella. Tankkiakaan ei oltu tyhjennetty ja auto kaynnistyi ensi yrittamalla. Uskomatonta onnea, vai?

Talosta jonka eteen auto oli jatetty, tuli ulos mies, joka kertoi etta autoa oli tarkoitus kayttaa murtovarkaudessa. Murtovarkaus oli kuitenkin epaonnistunut ja auto oli hylatty siihen paikkaan. Sita en tieda, miksi varkaat eivat poistuneet autolla. Autosta oli havinnyt Uuden-Seelannin karttakirja, mutta tilalle oli jatetty puoliksi taytetty sudoku-lehti ja miesten deodorantti. Kamppikset alkoivat ratkomaan sudokuja, mutta deodorantin heitimme pois.

Lukko oli rikottu

Muuten auto on kunnossa

Auton kanssa retkella (ennen kuin se varastettiin)

NZ liikennesaannot: lampaat vaistavat autoa

Toppatakkiaika

Jainen tuulilasi, kuurainen nurmikko ja raekuuro. Nama asiat saivat minut epailemaan, etta taalla on talvi. Iltaisin lammitamme talon (noh, ainakin olohuoneen) sytyttamalla tulen takkaan. Koska olohuone on ainoa paikka jossa sisalla voi olla ilman toppatakkia ja pipoa, se on hyvin suosittu paikka viettaa aikaa. Istumme olkkarissa katsomassa telkkaria, puhumassa niita naita, lipittamassa viinia tai soittamassa kitaraa. Minakin sain oman kitaran auton mukana, ja nyt opettelen soittamaan sita. Sormenpaihin sattuu.


Pari paivaa sitten meidat yllatti raekuuro. Juoksin villasukkasillani ulos ottamaan kuvia. Rakeet tarttuivat sukkiin ja liukastuin kun tulin sisalle. Onneksi mummi on varustanut minut useammilla sukkapareilla, ja vaihdoin nopeasti marat sukat kuiviin. Muiden lampimien vaatteiden osalta menee heikommin. Tulin tanne rinkka taynna kesavaatteita, koska suunnitelma oli olla taalla kesan ajan ja sitten palata Euroopan kesaan. Ohut syystakki ei enaa ole tarpeeksi lammin, joten suuntasin kirpputorille tekemaan hankintoja. Loysin lahes kayttamattoman mustan takin 12 dollarilla (6 euroa) ja se on ihanan lammin.


Pari paivaa sitten tein ensimmaisen retken autolla. Ajoin Akaroaan, joka sijaitsee 75km Christchurchista kaakkoon. Eihan se kaukana ole, mutta koska Uuden-Seelannin tiet noudattelevat luonnon muotoja, ajomatka kesti puolitoista tuntia. Tie kiertaa kahden lahdenpoukaman ympari, nousee kiemurrellen makien paalle ja laskee (jalleen kiemurrellen) takaisin alas. Maen paalta avautuu uskomaton nakyma Akaroaan, joka maorikielella tarkoittaa pitkaa satamaa. Perilla satoi, joten vietimme paivan ajelemalla autolla ympariinsa. Uuden-Seelannin maisemista ei voi saada tarpeekseen. Jopa sateella taalla on uskomattoman kaunista.