Loppukesän touhuja

Täällä sataa. On satanut jo viikon. Luulen että kesä on nyt ohi, mutta toivon että tämä on vain ohimenevä viileä kausi ja kesäkelit tulevat takaisin. Sateesta huolimatta menimme kämppikseni Janien kanssa tänään purjehduskurssille ja kolmessa tunnissa opimme purjehtimaan pienellä jollalla. Eikä sade oikeastaan haitannut koska purjehtiessa kastui kuitenkin; jolla oli märkä ja vedessä piti kahlata polvia myöten. Yksi tyttö kippasi jollansa nurin ja kastui kokonaan! Kaikilla kiweillä oli märkäpuvut, mikä tuntuu olevan samanlainen normivaruste täkäläisille kuin Nokian kumisaappaat ovat suomalaisille. Me purjehdittiin sortseissa ja goretex takissa ja ihan hyvin niissäkin tarkeni. Meillä oli hauska iltapäivä ja sitten suuntasimme kotiin lämpimään suihkuun ja kokkaamaan kuumaa kurpitsakeittoa.

Toinen merkki mistä tietää kesän olevan lopuillaan on touch rugby -kauden päättyminen. Pelasimme viimeisen ottelumme torstaina ja voitimme reilusti 31-16. Minäkin tein maalin! Sijoituimme kakkosdivarissa viidenneksi, mikä ei ollut ollenkaan hullumpi suoritus. Koska voitimme playoffsien platen saimme pikkuiset pokaalit ja t-paidat. Touch-kausi siis päättyi mutta kössikausi alkaa kohtapuoliin ja olen ilmoittautunut pelaamaan sekä naisten että miesten liigaa. Saan siten hyviä harjoitusmatseja koska liigaa pelataan kerran viikossa. Viime kaudella voitimme naisten liigan ja miesten nelosdivarin, joten siihen tähdätään tälläkin kaudella.

Touhukkaan viikon kohokohta oli kuitenkin kun keskiviikkona Antony vei minut katsomaan krikettiä. AMI-stadionilla pelattiin 20/20 ottelu Uuden-Seelannin Blackcaps-Intia. Intia on yksi maailman parhaista krikettimaista samoin kuin Seelantikin. Epäilin riittääkö kiinnostukseni seuraamaan krikettiä, mutta koska 20/20 ottelut kestävät vain noin 3 tuntia normaalin viiden päivän sijaan ja Antony kärsivällisesti selosti minulle sääntöjä ja kirketin hienouksia huomasin yllätyksekseni nauttivani pelistä! Stadionilla oli arvion mukaan parisenkymmentätuhatta ihmistä ja tunnelma oli sen mukainen!

Ensi viikon pitäisi sitten ollakin hieman rauhallisempi. Eihän tästä tule mitään jos on joka ilta menossa. Pyykitkin on pesemättä...

Menossa taas

Viimeviikonloppu oli taas hektinen: kun on vapaa-aikaa, siitä pitää ottaa kaikki irti. Sitä ajattelee että kyllä sitä taas ehtii viikolla töissä levätä, mutta eihän se niin mene. Lauantaina työkaverini Mike pyysi minut mukaansa rugbymatsia katsomaan. Hän lupasi tarjota liput jos tulen avuksi vahtimaan sen kolmea lasta, ja tottahan minä menin. En voi uskoa että olen ollut Seelannissa jo puolitoista vuotta ja tämä oli ensimmäinen kerta kun menen rugbyotteluun!


Christchurchin joukkue Crusaders pelaa Super14-nimistä sarjaa ja tämä oli kauden avausmatsi. Olin ihan innoissani stadionin tunnelmasta, samalla tavalla kuin lapset! Crusadersin kotiotteluissa kentälle laukkaa hevosia fanfaarin soidessa. Ratsastajat ovat pukeutuneet ristiretkeläisasuihin ja he huudattivat jo valmiiksi villiintynyttä yleisöä.

Suurin osa pelistä meni ohi silmien, sillä eihän lapset jaksaneet keskittyä matsin seuraamiseen ja heitä piti viihdyttää. Pelasin läpsypeliä ja käsilaukusta löytyi kolme Kinder-yllätysmunaa. Puoliajalla ostettiin ranskiksia ja limsaa. Pelin jälkeen koko porukka tuli mun kämpälle teelle. Lasten mielestä mun luona on aina kivaa kun siellä saa hyppiä sängyssä ja olla tyynysotaa :)

Sunnuntaina menimme kämppisteni kanssa Arthur's Passiin päivävaellukselle. Olen ollut siellä vaikka kuinka monta kertaa, mutta rakastan vuoria, eikä sinne aja kuin kaksi tuntia. Kiipesimme jälleen Avalanche Peakille. Tämä oli minulle jo kolmas kerta, mutta kämppiksilleni ensimmäinen. Vuoren huipulta avautuva näkymä on huumaava; sitä istuu harjanteella vuorien ympäröimänä. Jotkin vuoret olivat vielä lumihuippuisia. Ja alppien kea-papukaijat toheltavat ympärillä viihdyttämässä. Yksi vaeltajaraukka menetti eväsleipänsä, kun ovela kea nappasi sen nokkaansa ja lensi onnellisena tiehensä. Vuoren huipulla tapasin myös australialaispojan jolla ei ollut eväitä ollenkaan kuuden tunnin vuorenhuippuvaelluksella. Jaoin eväsleipäni sen kanssa ja annoin sille banaanin.

Valaskala, delfiini ja hylje

Menimme viikonlopuksi kämppisteni Janien ja Craigin kanssa Kaikouraan. Perjantai oli täällä vapaapäivä (nimeltä Waitangi Day jos joku haluaa googlata), joten meillä oli kokonaiset kolme päivää aikaa kokea kaikki mitä Kaikouralla on tarjota.

Perjantaina pystytimme telttamme leirintäalueelle ja lähdimme pienelle kävelylle. Näimme hylkeitä (New Zealand fur seal) ja löysimme rannan jolla ei ollut ketään muita. Uimme siellä ja kuivattelimme rannalla ennen kuin kävelimme takaisin. Illalla menimme tsekkaamaan Kaikouran yöelämän ja totesimme että sitä ei ole. Tämähän ei estänyt meitä juomasta viiniä ja pelaamasta korttia pikkutunneille leirintäalueella.

Hylje poseeraa

Lauantaina päätimme mennä kolmen tunnin melontaretkelle. Meloimme aallokossa ja näimme lisää hylkeitä. Iltapäivän puljasimme leirintäalueen uima-altaalla koska oli ihan liian kuuma tehdä mitään muuta.

Leiri ja auto. Kämppikset taustalla.

Sunnuntaiaamuna aurongonnousun aikaan nousimme veneeseen joka vei meidät bongaamaan valaita. Tunnin seilaamisen jälkeen näimme vesipatsaan nousevan vedestä ja hetken kuluttua näimme myös kaskelotin joka tuhautteli ilmoille vielä muutaman vesisuihkun ennen kuin sukelti takaisin syvyyksiin. Sen pyrstö kaartui kauniisti pinnan yläpuolella ennen kuin se hävisi näkyvistä. Veneen miehistö paikallisti vielä toisenkin kaskelotin meidän ihailtavaksemme ennen kuin menimme katsomaan leikkisiä delfiinejä. Ne uivat veneen vieressä ja hyppivät pinnan yläpuolelle ihan kuin elokuvissa. Ja niitä oli paljon!

Paluumatkalla kotiin autossa oli liian kuuma (radiossa sanottiin että 36C) ja päätimme pysähtyä lähimmällä rannalla. Löysimme lahdenpoukaman ja ryntäsimme veteen. Aallot olivat juuri sellaiset missä äiti täällä ollessaan kielsi minua uimasta. Bodysurffasimme aallokossa ja ihmettelimme miten uskomattoman voimakasta vesi on. Aaltoja vastaan ei paljon taistella, niiden mukana on melkein pakko mennä. Tuloksena oli verta vuotava polvi ja pari muuta naarmua. Mutta enää ei ollut kuuma :)

Ässä

Huomasin juuri että olen asunut vain S:llä alkavissa maissa: Suomessa, Saksassa ja Seelannissa. Seuraavaksi muutan Sveitsiin.

Update: Myös Sambia alkaa ässällä.

Neljällä pyörällä

Tällä viikolla sain vihdoin ostettua itselleni uuden auton! Halusin punaisen Alfa Romeon, mutta päädyin hankkimaan haalistuneen hopeisen Nissan Maximan vuodelta 1992. Vanhempani opettivat minulle että aina ei saa mitä haluaa. Nyt olen jo oppinut että ikinä ei saa mitä haluaa, mutta aika lähelle voi päästä. Onhan Nissankin auto ja sillä pääsee paikasta A paikkaan B, mikä toki on auton tärkein ominaisuus. Toimivia ominaisuuksia luetellakseni, siinä on myös radio, keskuslukitus ja sähköikkunat. Sähköikkunat on vain osittain toimiva ominaisuus, sillä takaikkunat eivät aukea, mutta kuka niitä käyttää.

Ostin auton netti-ilmoituksen perusteella kanadalaiselta reppureissaajalta, ja hän jätti takakonttiin tavaroita mitä ei halunnut raahata mukanaan. Kaupanpäällisinä sain kaksi telttaa, retkikeittimen, retkituolin, kaiuttimet tietokoneeseen ja rantaleluja. Tänään pystytin takapihalle molemmat teltat ihan vain nähdäkseni millaisia ne ovat. Nyt minulla on siis kolme telttaa, sillä sain yhden saksalaisilta kavereiltani kun he lähtivät Seelannista. Olen yrittänyt hankkia mahdollisimman vähän tavaraa, koska olen täällä vain väliaikaisesti, mutta jotenkin sitä vaan kertyy. Hassua on, että mulla on kaikki samat tavarat Suomessa. Noh, voin aina myydä kaikki tavarani täältä lähtiessä ja ansaita hieman lisää rahaa matkakassaan.

Ensi perjantai on täällä vapaapäivä, ja minä ja kämppikseni suunnittelemme reissua Kaikouraan. Tarkoitus on telttailla, mennä veneretkelle bongaamaan valaita ja delfiinejä sekä vuokrata kanootit ja meloa hyljeyhdyskuntaa tollottelemaan. Toivottavasti sää pysyy hyvänä jotta tämä on mahdollista!

Tässä kuva viime viikonlopun päivävaellukselta Mt Oxfordilla. Seitsemän tunnin kävelyretki +30C lämpötilassa on ihan hyvä suoritus. Vuori tuli valloitettua, ja vaikkei se ollut kovin korkea (n. 1400m muistaakseni) sieltä oli hyvä näköala yli Canterburyn tasankojen ja vuorille.

Korkealta näkyy kauas