Kissimirrit

Kämppiksellä on kaksi kissaa, Montie ja Speights. Molemmat on nimetty Uusi-Seelantilaisten oluiden mukaan.

Montie

Montie

Montie

Speights

Aika jees

Tämä viikonloppu on ollut kiva. Parasta siinä on se, että se kesti kolme päivää maanantain ollessa vapaapäivä, tällä kertaa nimeltä Labour Day. Minusta on hassua että päivänä jonka nimi on Labour Day ei tarvitse tehdä töitä. Nimi viittaa päinvastaiseen.

Lauantaina kävin pitkällä kävelyllä Port Hillseillä. Ajoin autolla pienelle mutta sitäkin ihanammalle Taylor's Mistaken rannalle ja kävelin sieltä rantaviivaa seuraten Godley Headiin, niemenkärkeen, josta näkee melkein kaiken: Eteläiset Alpit, Christchurchin, Banks Peninsulan, lampaita...sää oli ihanan aurinkoinen ja lämmin ja johan tuollaista säätä on odotettukin! Olin täynnä intoa ja energiaa ja juoksin saman reitin takaisin. Pohkeita alkoi pakottaa. Illalla menimme Minnan ja Henkan luokse leffailtaan. Minna oli tehnyt pannukakkua, ja palkitsin itseni isolla palalla hillon ja kermavaahdon kera!


Sunnuntaiaamuna Hansu soitti ja pyysi minua kävelylle. Menimme siis Port Hillseille, sillä päivä oli ainakin yhtä kaunis kuin lauantai, mutta vielä vähän lämpimämpi. Löysimme ihanan pienen niemekkeen reitin sivussa missä ei ollut ketään muita ihmisiä. Istuimme siellä ihastelemassa Uuden-Seelannin kauneutta, kuuntelemassa laineiden liplatusta ja aaltojen tyrskähtelyä ja...noh...juoruilemassa! Hansu otti noin kuusi miljoonaa valokuvaa. Sieltä kävelimme Taylor's Mistaken rannalle, josta edellisen päivän kävelyretkeni oli alkanut. Hansu otti kengät pois ja upotti varpaat hiekkaan. Sitten se juoksi veteen ja hyppi siellä tasajalkaa onnellisen näköisenä! Otin siitä pari videota ja parisataa valokuvaa. Kaikesta tästä meille tuli nälkä ja menimme Sumneriin rantakahvilaan lounaalle. Söin kalamarisalaatin. Se oli hyvää ja olo oli kuin lomalaisella!


Koska maanantai oli vapaapäivä, se tuntui ihan sunnuntailta ja nukuin pitkään. Sitten join kaksi kuppia kahvia ja luin kirjaa. Sitten suuntasin kaupunkiin tarkoituksenani hommata kasa kirjoja ja elokuvia tiistaita varten, sillä silloin edessä on viisaudenhampaiden poisto-operaatio ja olen päivän tai kaksi saikulla. Tarkoitus oli mennä kirjastoon, mutta se oli suljettu. Yllätyksekseni käytettyjen kirjojen kauppa oli auki ja menin sinne. Hillitsin itseni hyvin, ja ostin vain kolme kirjaa. Sitten tein jotain mikä on yksi suosikkitavoistani viettää vapaapäivää Christchurchissa; menin Cathedral Squarelle, ostin cappuccinon, istuin penkille ja aloitin lukemaan yhtä juuri ostamistani kirjoista. Vieressäni joku aloitti katuesityksen johon kuului yksipyöräisellä ajoa ja tulisoihduilla jongleeraamista. Yleisöä kerääntyi paikalle taputtamaan ja huutamaan kannustavia kommentteja. Aurinko paistoi ja minä mietin että olisiko pitänyt laittaa aurinkorasvaa. Ihana päivä!

Aussie Aussie Aussie, Oi Oi Oi!

Tässä muutama kuva parin viikon takaiselta Sydneyn matkalta! Oli kivaa, oli lämmintä ja onneksi ei ollut hiekkamyrskyjä! Sydneyssä käyminen oli kyllä mahtavaa; siellä oli jollain tapaa hyvin samanlaista kuin Seelannissa, mutta kuitenkin täysin erilaista. Eroa voisi ehkäpä verrata Suomeen ja Ruotsiin; kulttuurillisesti hyvin samankaltaisia, mutta kuitenkin täysin erilaisia maita.

Odotan innolla että joskus pääsisin tutkimaan Australiaa enemmänkin! Niin hurjan isoa maata ei toki voi kammata läpi yhtä tarkkaan kuin Uutta-Seelantia, mutta aina voi yrittää :)

Säästöpossut

Tämä kuva on paikallisesta kahden dollarin kaupasta, missä kaikki maksaa kaksi dollaria ja joka tarjonnaltaan on vähän niin kuin Tiimari. Sitä minä kuitenkin ihmettelen, että kuka täällä haluaa ostaa säästöpossun jossa lukee 'opintotuki' tai 'näpit irti'? Onko Uudessa-Seelannissa nykyään niin paljon suomalaisia että säästöpossuja kannattaa myydä suomenkielisillä teksteillä?

Halpaahan se olis ollut, mutten silti ostanut säästöpossua.

Life's good!

Elämä on taas ollut harvinaisen mukavaa viimeaikoina. Mukavat pikkuseikat ovat seuranneet toinen toistaan ja arki unohtuu kun melkein joka päivä tapahtuu jotain kivaa. Olen saanut suomalaista seuraa kun Henkka, Minna ja Pihla muuttivat Christchurchiin Henkan työn vuoksi. Minusta on kiva jutella suomeksi asioista joita nämä ulkomaan elävät eivät tajua ollenkaan mutta jotka ovat normaaleja suomalaisille, käydä kahvilla ja saada alle vuoden ikäinen Pihla nauramaan! Tähän asti täysin suomalaiseton kaveripiirini muuttui totaalisesti, kun myös blogin kautta yhteyttä ottanut Hansu saapui tänne, osoittautui tosi kivaksi ja kasvatti suomalaiskavereiden lukumäärän kokonaiseen neljään!

Christchurch on pieneksi kaupungiksi (350 000 asukasta) täynnä kaikenlaisia tapahtumia, ja eikös Arts Festival tapahtuman musiikkiosiossa ollut yhtenä esiintyjänä suomalainen jazzbändi Iiro Rantala New Trio, jota me suomijengillä painuttiin kuuntelemaan. Pojat heittivät ihan mielettömän hyvän keikan, ja menimme sen jälkeen Hansun kanssa vaihtamaan muutaman sanan Marzi Nymanin kanssa! Kiitin keikan välispiikkien ruotsalaisvitseistä, jotka ilahduttivat minua kovasti, mutta taisivat mennä vähän ohi suurimmalta osalta yleisöä.

Kössi on sujunut viimeaikoina hyvin huolimatta siitä, että venäytin selkäni kivuliaasti enkä päässyt pelaamaan kahteen viikkoon. Olin loukkaantumisesta huolissani, sillä minut oli valittu edustamaan Canterburya Uuden-Seelannin mestaruuskisoihin, joissa pelattiin sekä henkilökohtainen että joukkuekisa. Muutama käynti kiropraktikolla auttoi, ja viime perjantaina lensimme pohjoissaarelle Palmerston Northiin, jossa kisat pelattiin.

Ensin oli vuorossa henkilökohtainen kisa, jossa pääsin kuudentoista parhaan joukkoon ennen kuin vastaan tuli kisan kolmoissijoitettu ja maailmanrankingin 49 omaava Kylie Lindsay, jolle hävisin suoraan kolmessa erässä. Joukkuekisassa, jossa siis edustimme Seelannin eri alueita (Auckland, Waikato, Wellington, Central, Canterbury ja Bay of Plenty) tulimme kovasta yrittämisestä huolimatta vasta viidensiksi. Kovasta yrittämisestä kuitenkin kertoo se, että joukkueeni kakkospelaajana pelasin uudelleen Kylieta vastaan, häviten tällä kertaa paljon tiukemman ottelun 3-2. Mikkelin kössi-ihmisille pitää mainita, että Kylie muisti minut vuoden 2007 Finnish Openista, jossa kyselin häneltä paljon Seelantiaiheisia kysymyksiä!

Oli mielettömän hauskaa päästä pitkästä aikaa isohkoihin kössikisoihin! Se tunnelma ja ihmiset ovat vain jotain mitä olen kaivannut, ja jota en ole kokenut oikeastaan Euroopasta lähdön jälkeen. Pelasin omat otteluni kykyjeni äärirajoilla, ja vaikka voitin kuudesta ottelustani vain kaksi, olen ylpeä suorituksestani ja tyytyväinen siihen että pelasin jokaisen ottelun hyvin yllättäen itsenikin positiivisesti! Myös kisojen sosiaalinen puoli oli ihan mahtava, joukkuekaverini olivat aivan huippuja ja sanoisin että me voitettiin banketti :)

Saavuimme takasin Christchurchiin keskiviikkoaamuna, ja viiden päivän kössintäyteisen "loman" jälkeen menin energisenä suoraan lentokentältä töihin ja palasin siihen arkeen joka ei tunnu arjelta.

Ja jotta olisi jotain mitä odottaa, varasimme Hansun kanssa lennot Australiaan, ja lähdemme kahden viikon päästä seikkailemaan Sydneyhin neljäksi päiväksi!

It's just across the ditch, mate!

Tour de South Island 2

Christchurchin lepohetken jälkeen jatkoimme road trippiä eteläsaaren pohjoisosaan. Ensimmäinen etappi oli Hanmer Springs, joka on kuuluisa kuumista lähteistään. Niissähän me sitten lilluimme tyytyväisinä useamman tunnin, ja kävimme oikein saunassakin. Sauna oli lievä pettymys; sitä odottaa jotakuinkin samanlaista kokemusta kuin mihin on Suomessa tottunut, ja pettyy kun astelee haaleanlämpöiseen huoneeseen jossa soi itämainen pimpelipom-musiikki. Löylyä heittämällä saimme kuitenkin hien pintaan, mikä on oleellinen osa oikeaa saunakokemusta.

Hanmer Springsistä jatkoimme matkaa Nelsoniin. Tarkoitus oli sieltä ajaa päiväksi Abel Tasmanin kansallispuistoon vaeltamaan, mutta laiskuus iski ja päätimme viettää kaupunkilomaa. Lomakin alkoi tuntua enemmän lomalta kun ei pää kolmantena jalkana kiiruhtanut paikasta toiseen! Avasimme viinipullon ja nautimme auringonpaisteesta, emmekä tehneet mitään mainitsemisen arvoista. Ihanaa! Näköjään minun ja Kapun piti näännyttää itsemme aktiviteeteilla ennen kuin osasimme pysyä paikallamme ja nauttia olemisesta. Kävelimme rannalla ja väsäsimme simpukoista taideteoksen.

Nelsonista suuntasimme Kaikouraa kohti. Olin melkoisen kyllästynyt ajamiseen ja Kapu taisi olla kyllästynyt mun valitukseen koska suostui vihdoin ajamaan Blenheimista Kaikouraan. Sehän luonnistui Kapulta oikein hyvin, ihan turhaan se sitä jännitti. Alussa sen piti kuitenkin jännittää hartioita ja keskittyä suu mutrussa, mutta ekan vartin jälkeen homma alkoi helpottua ja Kapukin pystyi taas juttelemaan!

Tie Blenheimistä Kaikouraan seurailee merenrantaa ja pysähdyimme pariin otteeseen ihmettelemään hylkeitä, jotka makoilivat tyytyväisen oloisina rantakivillä. Minä tykkäsin hylkeistä enemmän kuin Kapu, ja sillä aikaa kun minä innokkasti seurasin hylkeiden torkkumista, Kapu livahti takaisin matkustajan paikalle. Ajoin sitten kiltisti kotiin Christchurchiin, mutta matkalla piti pysähtyä juomaan kahvia ja syömään porkkanakakkua ettei energia loppuisi kesken. Road tripillä tulikin tavaksi pysähtyä tukemaan pikkukylien kahviloita, sillä ajaminen ylösalas kulkevia mutkaisia vuoristoteitä on väsyttävää, ja matkassa kestää aina pitkään vaikka kartalla reitti näyttää lyhyeltä. Cappuccinoja kului kahden viikon aikana useampia kymmeniä :)

Tour de South Island

Olemme Kapun kanssa reissanneet ahkerasti ympäri Seelannin eteläsaarta viimeiset kahdeksan päivää. Matka alkoi täältä Christchurchista ja ensimmäisenä pysähdyimme Arthur's Passiin kiipeämään ylös vuorenrinnettä ja ihmettelemään kea-papukaijoja, joita ei tällä kertaa kylässä näkynyt kovin montaa. Kuulimme sen huudon ja näimme pari lentämässä, mutta ne eivät tavalliseen tapaansa ryöstäneet kahvilasta paperikuppeja tai repineet nokallaan auton pyyhkijän sulkia, mitä on huvittavaa katsella kunhan kyseessä ei ole oma auto. Tästä huolimatta emme olleet pettyneitä, sillä saimme pari hyvää kävelyreissua tehtyä ja Kapu tykkäsi maisemista. Se otti jo autosta sata kuvaa vuorista!


Seuraavaksi ajoimme Hokitikan kautta Franz Josefin jäätikölle, jossa osallistuimme opastetulle jäätikkövaellukselle. Jäätikön päällehän ei saa itse lähteä haahuilemaan, sillä siellä vaara vaanii kulkijaa railojen ja tippuvien jäälohkareiden muodossa. Oppaan perässä oli turvallista ja saimme seikkailla railoissa ja jääluolissa ja ottaa valokuvia. Meistä molemmista tämä oli mielenkiintoinen ja eksoottinen retki, sillä vaikka Suomesta jäätä ja lunta löytyy, niin jäätiköitä siellä ei silti ole.


Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa ja päädyimme Wanakaan pariksi päiväksi. Säät suosivat, ja vaikka oli kylmä ja ihan pakkasasteita, aurinko silti porotti lähes pilvettömältä taivaalta ja maisemat olivat kauniit. Teimme sielläkin kävelyretken, ja eksyimme sen jälkeen tahallisesti pubiin, sillä olimme ihan puhki ja koetimme pitää toisemme hereillä. Tohellamme kaikki päivät niin täysillä, että illan tullen olemme aivan poikki ja kuukahdamme ihan liian aikaisin, mikä johtaa siihen että olemme hereillä useamman tunnin ennen auringonnousua. Kun nousee aikaisin, on paljon aikaa tehdä ja nähdä, ja tämä oravanpyörä ruokkii itseään.

Olimme varanneet Kapulle ratsastusretken Queenstowniin, ja ajoimme sitten sinne (piipahtaen pikaisesti Arrowtownissa) nauttimaan kaupunkielämästä pikkuruisten kylien jälkeen. Queenstownissa olikin hauskaa, koska siellä oli enemmän ihmisiä. Koska Kapun ratsastusretki kesti suurimman osan seuraavasta päivästä, minä varasin itselleni bussimatkan ja risteilyn Milford Soundiin, jonka olen halunnut nähdä jo vaikka kuinka pitkään. Kuvat Milford Soundista olivat yksi syy siihen että alunperin matkustin Seelantiin enkä esimerkiksi Australiaan, ja siellä oli juuri niin kaunista kuin kuvittelinkin! Bussin ikkunasta tuijotin vuoria jotka näyttivät kohoavan lähes pystysuoraan ylös rehevästä sademetsästä ja risteilyllä vuoret tuntuivat kasvavan suoraan ylös merestä. Jotta päivä olisi ihan täydellinen, lauma pullonokkadelfiinejä alkoi seurata laivaa heti risteilyn alussa, ja ne esittivät meille näyttäviä hyppyjä! Kiehtovia otuksia! Katselin niitä niin onnessani että unohdin ottaa valokuvia, mutta luulen etten ikinä tule unohtamaan tuota kokemusta! Takaisin Queenstownissa hylkäsimme kylmän ja kurjan hostellimme hetkeksi ja painuimme pubiin takkatulen ääreen kertomaan toisillemme kuluneesta päivästä ja katsomaan valokuvia.



Aamulla meillä olikin kiire jättää rähjäinen hostelli taaksemme, joten hyppäsimme autoon ja lähdimme kohti pohjoista. Matkalla Lake Tekapolle ajoimme järkyttävän tiheän sumun läpi. Ajattelimme että jonkun laakson pohjalla on vähän usvaa, mitäs tuosta, mutta sumu jatkuin hurjan pitkälle eikä eteenpäin nähnyt kuin parikymmentä metriä. Ajoimme hitaasti, ja loppuihan se sumu lopulta. Lake Tekapolla olikin sitten taas aurinkoista ja valloitimme iltapäivän ratoksi Mt Johnin, pikkuisen mäen jonka päälle äitikin täällä ollessaan kipusi.

Nyt olemme sitten kotona Christchurchissa lepäämässä, sillä lomailu otti voimille. Tänään olemme pesseet pari koneellista pyykkiä ja suunnitelleet mihin seuraavaksi menisimme. Näyttää siltä että menemme Hanmer Springsiin päivävaellukselle ja kuumiin lähteisiin likoamaan. Sieltä sitten matka jatkuu eteläsaaren pohjoisosaa tutkimaan!


Pitää vielä sanoa, että tähän mennessä ajokilometrejä on kertynyt n.1100, joista Kapu ei ole ajanut metriäkään, kun täällä kuulemma ajetaan väärällä puolella.

South Island is bitter!

Kapu löytyi lentokentältä kaksikymmentä minuuttia ajoissa, mikä oli hyvä, sillä minun mahassani oli levottomia perhosia. Pitkän halin aikana Kapu kertoi, että oli joutunut biohazard-jonoon ja sen kolme (?) kenkää jouduttiin desinfioimaan. Ajoimme meille kämpille, koska en malttanut odottaa tuliaisia. Sain Guinness-toffeeta (mikä oli ihan paras), Sallan vanhat farkut ja kaksi kirjaa, joista toisen olin jo lukenut.

Kapu halusi heti kävelylle ja näytin sille Christchurchia, ja kävimme kahvilla/kaakaolla vanhalla työpaikallani. Entinen työkaverini Donna jutusteli meille, ja sanoi että "don't bother going to North Island, cos South Island better". Kapu oli kovin hämillään, kun paikalliset lausuvat eet niin hassusti että kuulosti siltä kuin hän olisi sanonut "South Island is bitter", ja sitten se ihmetteli että miksi eteläsaari on katkera...Minä opastin Kapua paikallisesta hassusta aksentista, ja nyt se tietää että pin=pen, igg=egg ja Kapu opasti minua että lausun sanan cän't ihan väärin kun se on caan't. Kapu myös näytti minulle kuinka Seelantilaisten kolikoiden Elisabetti vanhenee, mikä todisti Kapun oppineen Englannissa jotain ja aika siellä ei siis ollut hukkaan heitettyä.

Sitten lähdimme shoppailemaan kämppikseni Lucaksen kanssa, kun kuulimme että Pumalla on alennusmyynti. Emme ostaneet sieltä mitään, mutta Adidaksen liikkestä löytyi minulle hieno huppari, ja Kapu osti tupsupipon mikä päässä se näyttää söpöltä.

Sitten Kapulle iski jet lag ja se väsähti ja halusi kotiin viltin alle ja Facebookiin. Nyt se on pysynyt hereillä jo seitsemän minuuttia pidempään kuin mitä äiti pysyi ekana päivänään Seelannissa. Se hiippailee täällä kaksissa villasukissa ja juo teetä.

Huomenna minä joudun taas töihin ja Kapu saa seikkailla Christchurchissa omillaan. Se aikoo mm. nukkua, hankkia itselleen Seelantilaisen kännykkäliittymän ja shoppailla!

Koska meillä on joulu?

Ja näin se taas alkaa joka syksyinen joulun odotus kun töistä lähtiessä on jo pilkkopimeää ja illalla takanreunalla palavat kynttilät. Ihan mihin muuhun tahansa voi ihminen tottua mutta ei siihen että talvella ei olekaan joulua. Pyh. Kapu tulee tänne keskellä pimeintä talvea (vuoden lyhin päivä taitaa olla 21. kesäkuuta) ja pakotan sen hoilaamaan joululauluja mun kanssa.

Viime lauantaina juhlimme synttäreitäni kun neljännesvuosisata tuli täyteen. En tehnyt mitään erikoista, sillä yritän säästää rahaa, mutta kotibileet isolla kaveriporukalla olivat ihan kivat. Iloisella mielellä ollut ja kuohujuoman rohkaisema juhlaväki lauloi minulle onnittelulaulun ja sain lahjaksi erilaisia viinejä, japanilaisen pyyhkeen jossa on lintujen kuvia, tikku-ukkokirjan ja kalliinnäköisen ja kivantuoksuisen saippua/käsivoidesetin. Synttärit pistivät taas ajattelemaan, että pitäisiköhän sitä jossain vaiheessa tehdä jotain järkevääkin. Noin syvällinen ajatus aiheutti stressiä ja aloitin katsomaan leffaa.

Viikon uutinen täällä Seelannissa (kuten kaikkialla muuallakin maailmassa) on ollut possuflunssa. Se on todettu kolmella ihmisellä Aucklandissa ja siitä syystä lehdissä ja tv-uutisissa ei muusta puhutakaan. Se ei kuitenkaan näy normaalissa elämässä millään tavalla; kukaan ei käytä suojamaskeja tai panikoi vierustoverin aivastaessa. New Caledoniasta tänään palanneet kämppikseni raportoivat että Aucklandin kansainvälisellä lentokentällä henkilökunta käyttää hengityssuojaimia ja kaikki matkustajat tarkastetaan flunssaoireiden varalta. Niiskuttavia ja kuumeisia ihmisiä ei päästetä nousemaan koneeseen.

Tämä viikonloppu kuluu kössikisoissa. Odotan niitä innolla, sillä ostin kaksi uutta mailaa (Wilson n135) ja enkä malta odottaa että pääsen testaamaan niitä tositoimissa. Samalle viikonlopulle osuu Janien ja Craigin läksiäiset ja suomalaiset vappukemmakat, joihin en pääse osallistumaan kössikisojen takia. Aina kaikki sattuu samalle viikonlopulle...

Hopeinen aamuherätys

Tänä aamuna heräsin kello 5:18 siihen että puhelin soi. Vastasin puoliunessa ja kuulosti siltä kuin parikymmentä ihmistä huutaisi puhelimeen hulluna humalassa. Kävi ilmi, että parikymmentä ihmistä huusi puhelimeen hulluna humalassa. Ne huusi: "Juuuupuuuuuu!!! Tuuuu tänneeee!! Me ollaan Tampereella ja voitettiin hopeaa!" tai jotain tämän tapaista. Minä olin ihan sekaisin unenpöpperössä enkä saanut sanottua oikein mitään järkevää, mutta lieneekö tuo haitannut kun toisessa päässäkin selkeästi oltiin sekaisin eikä saatu sanottua oikein mitään järkevää :)

Puhelun jälkeen olin vähän liikuttunut kun toiselta puolelta maailmaa muistettiin entistä joukkuekaveria mitalikarkeloiden keskeltä. En saanut unta, joten päätin soittaa iskälle ja äitille ja kertoa että "me" voitettiin hopeaa! Sitten nukahdin, ja aamukymmeneltä herätessäni en ollut varma oliko puhelu totta vai olinko nähnyt unta. Tarkistin asian puhelimesta (totta oli) ja luin sitten tulokset netistä.

Hyvä MiSq! Hopeaa ja pronssia!

Olisinpa voinut olla mukana...

Pääsiäinen

Pääsiäinen Uudessa-Seelannissa ei ole keltaisten pikkutipujen ja karitsojen aikaa. Miksikö? No siksi että täällä on syksy. Täällä pääsiäinen on pelkästään uskonnollinen juhla, eikä kevään juhla niinkuin Suomessa. Jos karitsaa haluaa, sitä löytyy supermarketin pakastealtaasta. Yhteistä Suomen ja Uuden-Seelannin pääsiäisille on suklaamunat ja nelipäiväinen viikonloppu. Minä lähdin Petran, Janien ja Craigin kanssa Mt Cookille viettämään lomaa alppivaelluksen muodossa.

Minä ja Mt Cook / Aoraki

Perjantaiaamuna olimme täynnä intoa ja lähdimme ajamaan Christchurchista etelään alppeja kohti, muttemme päässeet kovinkaan pitkälle ennenkuin liikenne jumitti totaalisesti. Täällä eteläsaarella ei ole liikenneruuhkia, ei yleensä edes juhlapyhinä, joten olimme kovin kummissamme kun kilometrien mittainen autojono ei liikkunut ollenkaan. Radiosta kuulimme, että Rakaian sillalla oli auto-onnettomuus ja liikenne olisi vielä jumissa pitkän aikaa ennenkuin kolariautot saataisiin pois siltaa tukkimasta. Kurvasimme siis lupaavan näköiselle pikkutielle etsimään toista paikkaa ylittää joki ja jatkaa matkaa kohti etelää. Huristelimme pitkin maaseudun hiekkateitä ja löysimme vaihtoehtoisen reitin kolaripaikan ohi. Matka Mt Cookille kesti kauan, sillä kokoajan piti pysähtyä ottamaan valokuvia, ostamaan jätskiä tai käymään vessassa, mutta onneksi meillä ei ollut kiire.

Lauantaiaamuna heräsimme aikaisin ja lähdimme kipuamaan kohti vuorenharjanteella sijatsevaa Mueller Hut-nimistä alppimajaa, jossa viettäisimme seuraavan yön. Reitti ei ollut kuin 5.2km pitkä, mutta koska nousua oli vähän reilu kilometri, meillä meni 3.5 tuntia kiivetä alppimajalle. Majalla joimme kahvit ja sitten minä ja Craig lähdimme vielä valloittamaan Mt Ollivieria, joka muuten on ensimmäinen vuori jolle Sir Edmund Hillary aikoinaan kiipesi. Sir Ed on kuin Uuden-Seelannin Paavo Nurmi, ja Mt Cookin kylästä löytyy mm. Sir Edmund Hillary vuorikiipeilykeskus (museo) ja aidonkokoinen Sir Edmund Hillary pronssipatsas. Meiltä vuorenvalloitus jäi tekemättä, koska eteneminen oli armottoman hankalaa lumen ja jään takia. Arvioimme, että valloitimme kaksi kolmannesta kyseisestä vuoresta, ennen kuin käännyimme takaisin. Illan vietimme valokuvaten kea-papukaijoja, vuoria ja jäätiköitä kunnes aurinko laski ja pelasimme korttia sinnikkäästi pysyen hereillä puoli yhdeksään saakka!

Reitti oli kivinen ja luminen. Näimme pienen lumivyöryn isommilla ja lumisemmilla vuorilla (taustalla).

Vuorenharjanteella. Tuulennopeus 50...70km/h.

Veikeänvärinen auringonlasku.

Sunnuntain aloitimme ihailemalla (ja valokuvaamalla) auringonnousua alpeilla. Palasimme Mt Cookin kylään samaa reittiä, ja palkitsimme itsemme milläs muulla kuin oluella ja pizzalla! Illalla kävimme vielä tunnin kävelyllä, jonka tarkoitus oli rentouttaa väsyneitä lihaksia, mutta tästä huolimatta aamulla sängystä nouseminen oli kaikkea muuta kuin ketterää...

Tänään ajoimme takaisin kotiin pysähtyen vielä useammin kuin menomatkalla. Geraldinen jätskipysähdyksellä päätimme katsastaa paikalliset markkinat, ja minä ostin mukavalta vanhalta rouvalta ihan oikean maalauksen! Olihan se ehkä vähän spontaania, mutta ensimmäisen kerran elämässäni ihastuin maalaukseen niin paljon että se oli pakko ostaa. Ketään ei varmaan yllätä että taulu esittää Mt Cookia ja sen heijastusta Pukaki-järven pinnalla.

Mt Cook / Aoraki auringonnousussa.

Squash Stats

"Currently ranked 41 by grading out of 4831 female players in NZ" lukee paikallisella kössisaitilla. Aloitan siis tällä viikolla käyntiin pyörähtäneen kauden rankattuna 41. Uudessa-Seelannissa, mikä vastaa rankingsijoitusta 3 Eteläsaarella.

Kävin tutkimassa uutta kössisaittia johon joku innokas kössihenkilö on tilastoinut kaikki Uudessa-Seelannissa pelatut kilpailuottelut viime kaudesta alkaen. Tämä vaatii kyllä mielipuolista omistautumista lajille. Sieltä voi hakea omat tilastonsa ja ruudulle ilmestyy mm. graafinen esitys pistesaldon kehittymisestä ja tietoa siitä kuinka monta ottelua pelasin kauden aikana, ketä vastaan, kuinka monta kertaa ja monestiko voitin tai hävisin. Ilmeisesti siis viime kaudella voitin 96% pelaamistani kilpailuotteluista ja kartutin pistesaldoani sadalla.

Nettisaitti löytyy osoitteesta www.squashstats.co.nz jos jotakuta kiinnostaa käydä sitä tutkimassa. Minun tilastoni saa näkyviin laittamalla nimeni hakukenttään ja painamalla enteriä :)

Tämän kauden tulokset eivät ole vielä päivittyneet, mutta avasin kauden 3-0 voitolla tiistain liigapelissä.

Hengailua Henkan kanssa

Tänä viikonloppuna minulla on ollut suomalaista seuraa kun Henkka tuli tänne Christchurchiin työmatkalle. Sen lisäksi että sain puhua suomea koko viikonlopun, sain tuliaisiksi muumikassillisen pantterikarkkeja, Fazerin sinistä, Jenkki-purkkaa ja Viivi ja Wagner-sarjakuvakirjan! Kaikkein mukavinta on kuitenkin puhua omaa äidinkieltä; yleensä puhun suomea vain puhelimessa kun iskä soittaa. Kukaan muu ei soita, meilaaminen tai lärvikirja tuntuvat suosituimmilta vaihtoehdoilta yhteydenpidossa (lienee myös helpompaa aikaeron takia). En ole edes huomannut kaipaavani suomen puhumista, mutta Henkan kanssa jutellessa yllätyin siitä miten kivaa suomen puhuminen olikaan.

Henkka ja minä (taustalla Castle Hill)

Lauantai-aamuna tapasimme keskustassa ja kiertelimme Christchurchia kunnes alkoi satamaan. Menimme museoon sadetta pitämään ja sieltä sitten shoppailemaan. Henkka osti tuliaisia ja minä löysin laukun ja kivat mustat kengät. Ostin tällä kertaa kalliit jotta ne kestäisivät hieman pidempään kuin edelliset Aucklandista ostetut jotka irvistävät jo rumasti. Heitän ne roskiin kunhan uudet kenkäni saapuvat. Siroon kanootin kokoiseen jalkaani kengät piti tilata pohjoissaarelta saakka...

Sunnuntaina ajoimme Craigieburniin Henkan tulevien työkavereiden kanssa pienelle päivävaellukselle. Nyt tiedän olla lähtemättä biologien (pahoittelen kovasti jos tämä on väärä termi) kanssa kävelyretkille. Kulutimme 3,5 tuntia puolentoista tunnin reittiin, sillä vähän väliä piti pysähtyä ihailemaan sammalta, pyydystämään koppakuoriaisia tai valokuvaamaan erilaisia heiniä. Aluksi tuntui ihan kiinnostavalta kuunnella biologien turinoita, mutta jonkin ajan kuluttua aloin turhautua siihen ettemme tuntuneet etenevän ollenkaan :) Pääsimme kuin pääsimmekin reitin loppuun pienen kukkulan laelle mistä oli hienot näkymät yli tasankojen ja vuoria kohti.

Illalla sitten vein Henkan lempibaariini Fat Eddie'siin jossa oli joku paikallinen duo soittamassa jazzia. Henkasta oli ihmeellistä että sunnuntai-iltana voi vain kävellä baariin kuuntelemaan livemusiikkia ilman että kukaan karhuaa pääsymaksua. Sitten hän ilmoitti että tulee viihtymään Kirkonkylällä oikein hyvin kun hän muuttaa tänne perheineen muutaman kuukauden päästä.

Wild Foods Hokitika

Tänä viikonloppuna menimme Janien ja Craigin kanssa länsirannikolle Hokitikaan Wild Foods-festareille. Hokitika on pieni hiljainen kaupunki jonka asukkaiden vaatekaappien sisältö koostuu lähinnä kumisaappaista ja flanellipaidoista. Kerran vuodessa kaupungin asukasluku moninkertaistuu kun hurja määrä ihmisiä saapuu festareille hassuihin asuihin pukeutuneina maistelemaan omituisia ruokia (ja paikallista olutta). Meillä oli hassut hatut jotka ihan itse aamulla teimme ilmapalloista.

Lehmänutarekoju

Festaripaikaksi oli valittu iso nurmikenttä ja sinne oli pystytetty pieniä kojuja joissa myytiin vaikka mitä friteeratuista Mars-patukoista eläviin heinäsirkkoihin. Itse olin aloittanut festaritunnelmaan valmistautumisen luonnollisesti jo edellisenä iltana, ja iloisella mielellä varustautuneena ostin hieman olutta ja söin mm. lehmän utaretta (järkyttävän pahaa), toukan (limaista mutta maukasta), krokotiilia (vähän kuivahkoa), kengurua (tosi hyvää) ja haita (vähän kuin turskaa). Maistamatta jäi mm. madot, heinäsirkat, kivekset ja lampaan häntä, mutta en ole tästä ollenkaan pahoillani. Omituisuuksien lisäksi söin tietysti erikoisuuksia kuten muikkua, joten mahassakaan ei olisi riittänyt tilaa.

Matokahvila

Illan tullen festareiden päätyttyä menimme takaisin leirintäalueelle ja otimme pienet nokoset. Heräsimme juuri sopivasti ennen auringonlaskua ja menimme katsomaan sitä rannalle virvokkeiden kera. Auringonlaskut länsirannikolla ovat erityisen kauniita, sillä näyttää ihan siltä kuin aurinko putoaisi mereen. Vielä senkin jälkeen kun aurinko on jo kadonnut näkyvistä säteet värjäävät taivaan voimakkailla punaisen ja oranssin sävyillä. Rannalle syttyi parinkymmenen metrin välein isoja kokkoja joissa poltettiin ajopuita. Mahtavaa! Istuimme nuotion äärellä aamuyöhön kuuntelemassa aaltojen pauhua vuoroveden noustessa ihan nuotioiden lähelle ja ihmettelimme miten sitä ikinä tottuu taas asumaan järven rannalla. Jäänköhän kaipaamaan meren ääntä ja suolaista tuoksua?

Tasmanianmeri on illalla kauneimmillaan

Muuttoviikonloppu

Muutin taas vaihteeksi uuteen kämppään. Muuttaminen alkaa sujumaan jo rutiinilla, sen verran usein tulee vaihdettua asuinpaikkaa. Tällä kertaa olen rivarin päädyssä keskustassa ja kämppiksinä ovat Petra ja Lucas, joiden kanssa asuin siinä ihan ensimmäisessä Christchurchin talossa. Tämä on talo numero neljä ja äsken laskin että muutan keskimäärin kerran neljässä kuukaudessa. Tähän taloon kirjoitimme ihan oikean vuokrasopimuksen joka on voimassa elokuuhun asti. Silloin Petra ja Lucas lähtevät Argentiinaan (josta Lucas on kotoisin) ja minä joko hommaan uudet kämppikset tai etsin taas uuden kämpän, sen näkee sitten!

Kämppä etupuolelta

Uusi kämppä on kiva, ja tuntuu enemmän omalta kuin edellinen talo. Päättelin, että nuorelle ihmiselle joka on kokoajan menossa sopii paremmin kämppä keskustassa kuin iso talo lähiössä. Meillä on kaksi makuuhuonetta (pienempi minulla ja isompi Petralla ja Lucaksella) ja viihtyisä olohuone ja suhteellisen iso keittiö/ruokailuhuone. Kaappitilaa on riittävästi, mikä onkin hyvä kun tuota rojua on kertynyt jo niin paljon että muutto piti tehdä kahdessa erässä kun kaikki ei enää mahtunut kerralla autoon! Lisää piti toki ostaa kun piti hankkia kahvinkeitin (ennen olen käyttänyt kämppisten), viinilaseja (ei tarvinne selittää) ja kylpymattoja jne.

Kämppä takapuolelta (keskimmäinen puska on rosmariinia ja tuoksuu ihanalta!)

Loppukesän touhuja

Täällä sataa. On satanut jo viikon. Luulen että kesä on nyt ohi, mutta toivon että tämä on vain ohimenevä viileä kausi ja kesäkelit tulevat takaisin. Sateesta huolimatta menimme kämppikseni Janien kanssa tänään purjehduskurssille ja kolmessa tunnissa opimme purjehtimaan pienellä jollalla. Eikä sade oikeastaan haitannut koska purjehtiessa kastui kuitenkin; jolla oli märkä ja vedessä piti kahlata polvia myöten. Yksi tyttö kippasi jollansa nurin ja kastui kokonaan! Kaikilla kiweillä oli märkäpuvut, mikä tuntuu olevan samanlainen normivaruste täkäläisille kuin Nokian kumisaappaat ovat suomalaisille. Me purjehdittiin sortseissa ja goretex takissa ja ihan hyvin niissäkin tarkeni. Meillä oli hauska iltapäivä ja sitten suuntasimme kotiin lämpimään suihkuun ja kokkaamaan kuumaa kurpitsakeittoa.

Toinen merkki mistä tietää kesän olevan lopuillaan on touch rugby -kauden päättyminen. Pelasimme viimeisen ottelumme torstaina ja voitimme reilusti 31-16. Minäkin tein maalin! Sijoituimme kakkosdivarissa viidenneksi, mikä ei ollut ollenkaan hullumpi suoritus. Koska voitimme playoffsien platen saimme pikkuiset pokaalit ja t-paidat. Touch-kausi siis päättyi mutta kössikausi alkaa kohtapuoliin ja olen ilmoittautunut pelaamaan sekä naisten että miesten liigaa. Saan siten hyviä harjoitusmatseja koska liigaa pelataan kerran viikossa. Viime kaudella voitimme naisten liigan ja miesten nelosdivarin, joten siihen tähdätään tälläkin kaudella.

Touhukkaan viikon kohokohta oli kuitenkin kun keskiviikkona Antony vei minut katsomaan krikettiä. AMI-stadionilla pelattiin 20/20 ottelu Uuden-Seelannin Blackcaps-Intia. Intia on yksi maailman parhaista krikettimaista samoin kuin Seelantikin. Epäilin riittääkö kiinnostukseni seuraamaan krikettiä, mutta koska 20/20 ottelut kestävät vain noin 3 tuntia normaalin viiden päivän sijaan ja Antony kärsivällisesti selosti minulle sääntöjä ja kirketin hienouksia huomasin yllätyksekseni nauttivani pelistä! Stadionilla oli arvion mukaan parisenkymmentätuhatta ihmistä ja tunnelma oli sen mukainen!

Ensi viikon pitäisi sitten ollakin hieman rauhallisempi. Eihän tästä tule mitään jos on joka ilta menossa. Pyykitkin on pesemättä...

Menossa taas

Viimeviikonloppu oli taas hektinen: kun on vapaa-aikaa, siitä pitää ottaa kaikki irti. Sitä ajattelee että kyllä sitä taas ehtii viikolla töissä levätä, mutta eihän se niin mene. Lauantaina työkaverini Mike pyysi minut mukaansa rugbymatsia katsomaan. Hän lupasi tarjota liput jos tulen avuksi vahtimaan sen kolmea lasta, ja tottahan minä menin. En voi uskoa että olen ollut Seelannissa jo puolitoista vuotta ja tämä oli ensimmäinen kerta kun menen rugbyotteluun!


Christchurchin joukkue Crusaders pelaa Super14-nimistä sarjaa ja tämä oli kauden avausmatsi. Olin ihan innoissani stadionin tunnelmasta, samalla tavalla kuin lapset! Crusadersin kotiotteluissa kentälle laukkaa hevosia fanfaarin soidessa. Ratsastajat ovat pukeutuneet ristiretkeläisasuihin ja he huudattivat jo valmiiksi villiintynyttä yleisöä.

Suurin osa pelistä meni ohi silmien, sillä eihän lapset jaksaneet keskittyä matsin seuraamiseen ja heitä piti viihdyttää. Pelasin läpsypeliä ja käsilaukusta löytyi kolme Kinder-yllätysmunaa. Puoliajalla ostettiin ranskiksia ja limsaa. Pelin jälkeen koko porukka tuli mun kämpälle teelle. Lasten mielestä mun luona on aina kivaa kun siellä saa hyppiä sängyssä ja olla tyynysotaa :)

Sunnuntaina menimme kämppisteni kanssa Arthur's Passiin päivävaellukselle. Olen ollut siellä vaikka kuinka monta kertaa, mutta rakastan vuoria, eikä sinne aja kuin kaksi tuntia. Kiipesimme jälleen Avalanche Peakille. Tämä oli minulle jo kolmas kerta, mutta kämppiksilleni ensimmäinen. Vuoren huipulta avautuva näkymä on huumaava; sitä istuu harjanteella vuorien ympäröimänä. Jotkin vuoret olivat vielä lumihuippuisia. Ja alppien kea-papukaijat toheltavat ympärillä viihdyttämässä. Yksi vaeltajaraukka menetti eväsleipänsä, kun ovela kea nappasi sen nokkaansa ja lensi onnellisena tiehensä. Vuoren huipulla tapasin myös australialaispojan jolla ei ollut eväitä ollenkaan kuuden tunnin vuorenhuippuvaelluksella. Jaoin eväsleipäni sen kanssa ja annoin sille banaanin.

Valaskala, delfiini ja hylje

Menimme viikonlopuksi kämppisteni Janien ja Craigin kanssa Kaikouraan. Perjantai oli täällä vapaapäivä (nimeltä Waitangi Day jos joku haluaa googlata), joten meillä oli kokonaiset kolme päivää aikaa kokea kaikki mitä Kaikouralla on tarjota.

Perjantaina pystytimme telttamme leirintäalueelle ja lähdimme pienelle kävelylle. Näimme hylkeitä (New Zealand fur seal) ja löysimme rannan jolla ei ollut ketään muita. Uimme siellä ja kuivattelimme rannalla ennen kuin kävelimme takaisin. Illalla menimme tsekkaamaan Kaikouran yöelämän ja totesimme että sitä ei ole. Tämähän ei estänyt meitä juomasta viiniä ja pelaamasta korttia pikkutunneille leirintäalueella.

Hylje poseeraa

Lauantaina päätimme mennä kolmen tunnin melontaretkelle. Meloimme aallokossa ja näimme lisää hylkeitä. Iltapäivän puljasimme leirintäalueen uima-altaalla koska oli ihan liian kuuma tehdä mitään muuta.

Leiri ja auto. Kämppikset taustalla.

Sunnuntaiaamuna aurongonnousun aikaan nousimme veneeseen joka vei meidät bongaamaan valaita. Tunnin seilaamisen jälkeen näimme vesipatsaan nousevan vedestä ja hetken kuluttua näimme myös kaskelotin joka tuhautteli ilmoille vielä muutaman vesisuihkun ennen kuin sukelti takaisin syvyyksiin. Sen pyrstö kaartui kauniisti pinnan yläpuolella ennen kuin se hävisi näkyvistä. Veneen miehistö paikallisti vielä toisenkin kaskelotin meidän ihailtavaksemme ennen kuin menimme katsomaan leikkisiä delfiinejä. Ne uivat veneen vieressä ja hyppivät pinnan yläpuolelle ihan kuin elokuvissa. Ja niitä oli paljon!

Paluumatkalla kotiin autossa oli liian kuuma (radiossa sanottiin että 36C) ja päätimme pysähtyä lähimmällä rannalla. Löysimme lahdenpoukaman ja ryntäsimme veteen. Aallot olivat juuri sellaiset missä äiti täällä ollessaan kielsi minua uimasta. Bodysurffasimme aallokossa ja ihmettelimme miten uskomattoman voimakasta vesi on. Aaltoja vastaan ei paljon taistella, niiden mukana on melkein pakko mennä. Tuloksena oli verta vuotava polvi ja pari muuta naarmua. Mutta enää ei ollut kuuma :)

Ässä

Huomasin juuri että olen asunut vain S:llä alkavissa maissa: Suomessa, Saksassa ja Seelannissa. Seuraavaksi muutan Sveitsiin.

Update: Myös Sambia alkaa ässällä.

Neljällä pyörällä

Tällä viikolla sain vihdoin ostettua itselleni uuden auton! Halusin punaisen Alfa Romeon, mutta päädyin hankkimaan haalistuneen hopeisen Nissan Maximan vuodelta 1992. Vanhempani opettivat minulle että aina ei saa mitä haluaa. Nyt olen jo oppinut että ikinä ei saa mitä haluaa, mutta aika lähelle voi päästä. Onhan Nissankin auto ja sillä pääsee paikasta A paikkaan B, mikä toki on auton tärkein ominaisuus. Toimivia ominaisuuksia luetellakseni, siinä on myös radio, keskuslukitus ja sähköikkunat. Sähköikkunat on vain osittain toimiva ominaisuus, sillä takaikkunat eivät aukea, mutta kuka niitä käyttää.

Ostin auton netti-ilmoituksen perusteella kanadalaiselta reppureissaajalta, ja hän jätti takakonttiin tavaroita mitä ei halunnut raahata mukanaan. Kaupanpäällisinä sain kaksi telttaa, retkikeittimen, retkituolin, kaiuttimet tietokoneeseen ja rantaleluja. Tänään pystytin takapihalle molemmat teltat ihan vain nähdäkseni millaisia ne ovat. Nyt minulla on siis kolme telttaa, sillä sain yhden saksalaisilta kavereiltani kun he lähtivät Seelannista. Olen yrittänyt hankkia mahdollisimman vähän tavaraa, koska olen täällä vain väliaikaisesti, mutta jotenkin sitä vaan kertyy. Hassua on, että mulla on kaikki samat tavarat Suomessa. Noh, voin aina myydä kaikki tavarani täältä lähtiessä ja ansaita hieman lisää rahaa matkakassaan.

Ensi perjantai on täällä vapaapäivä, ja minä ja kämppikseni suunnittelemme reissua Kaikouraan. Tarkoitus on telttailla, mennä veneretkelle bongaamaan valaita ja delfiinejä sekä vuokrata kanootit ja meloa hyljeyhdyskuntaa tollottelemaan. Toivottavasti sää pysyy hyvänä jotta tämä on mahdollista!

Tässä kuva viime viikonlopun päivävaellukselta Mt Oxfordilla. Seitsemän tunnin kävelyretki +30C lämpötilassa on ihan hyvä suoritus. Vuori tuli valloitettua, ja vaikkei se ollut kovin korkea (n. 1400m muistaakseni) sieltä oli hyvä näköala yli Canterburyn tasankojen ja vuorille.

Korkealta näkyy kauas

Lomalla

Olen taas laiminlyönyt blogini lähes kuukaudeksi...se on helppoa kun tapahtuu paljon. Joulukuun lopussa oli kiirettä töissä, kun projektit piti saada valmiiksi ennen lomille lähtöä. Sitten olikin joulu, äiti saapui tänne vierailulle, matkustelimme, tuli uusi vuosi, pikkusisko muutti Englantiin, ja palasin takaisin töihin. On hassua, että kun elämässä tapahtuu jotain bloggaamisen arvoista, sitä tuntee olevansa niin kiireinen että blogitekstin kirjoittaminen on jotakin aivan ylivoimaista. Kerrottavaa olisi siis useamman kymmenen blogitekstin edestä, mutta koetan nyt tiivistää koko joululomani yhteen kirjoitukseen.

Joulu.

Joulu ei ole minulle iso juttu. Se on ihan kiva juhla, ja silloin ei tarvitse mennä töihin. Tänä vuonna minulla ei ollut mitään joulusuunnitelmia, ja ilahduinkin kovasti kun työkaverini Mike pyysi minua mukaansa vuorille kokonaisen päivän varoitusajalla. Hän oli saanut käyttöönsä kaverinsa mökin (noh, vaellusmajan) Arthur's Passista ja teimme sieltä käsin kaksi päivävaellusta. Vietimme hienon (ja erilaisen) jouluaaton kiiveten Avalanche Peakille ja joulupäivän nautiskelimme kävelystä ja maisemista Bealey Spur Trackillä. Molempina iltoina kokkasimme hyvää ruokaa ja joimme viiniä, mikä oli silkkaa luksusta, sillä normaalisti vaelluksella ruokapuoli on melko yksinkertainen. Olihan kuitenkin joulu, jolloin hyvä ruoka kuuluu asiaan.

Jouluaatto vuoren huipulla

Mummy's back - muumion paluu :)

Tapanina äiti saapui Christchurchiin ja jälleennäkemisen riemu oli suuri vaikken ole ollut täällä kuin 14kk. Äiti saapui aamulla, ja otin tavoitteekseni pitää hänet hereillä iltaan asti jotta päivärytmi menisi kerralla kohdalleen. Veimme vähät matkatavarat kämpälle ja kävelimme kaupunkiin. Kahden tunnin ulkonaolo oli liikaa, ja äiti poltti itsensä tulipunaiseksi auringossa. Iltakuudelta jet lag iski armotta ja löi äitiltä tajun kankaalle.

Minä ja äiti Akaroassa

Matkustelua

Halusin näyttää äitille Uutta-Seelantia, jotta hän ymmärtäisi miksi viihdyn täällä enkä palannut Suomeen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Olemme nähneet vuoria, järviä, Tyynen valtameren, Tasmanian meren ja viiniviljelmiä. Olemme maistelleet viiniviljelmien satoa ja uineet molemmissa merissä (minä olen, äiti ei uskaltanut, mutta kahlasi). Hän väittää nyt ymmärtävänsä miksi viihdyn täällä, mutta kuulemma ei itse haluaisi jäädä tänne. Kumma tyyppi.

Hokitika

Uusi vuosi

Vietimme uuden vuoden täällä Christchurchissa; kävimme elokuvissa, jonka jälkeen äiti suuntasi kotiin rentoutumaan ja minä kaupungille. Keskustassa oli live musiikkia ja tietysti kohokohtana keskiyön ilotulitus. Uusi vuosi on jostain syystä aina ollut mielestäni vuoden paras juhla. Uudessa vuodessa on jotain haikeaa, kun eletty vuosi muuttuu menneisyydeksi. Uusi vuosi on myös nimensä veroisesti jotain uutta ja jännittävää, ja silloin tulee väkisinkin ajateltua tulevaisuuden suunnitelmia, samoin kuin kerrattua kuluneen vuoden saavutuksia.

Viime vuonna sain ensimmäisen työpaikkani insinöörinä joka mahdollisti viisumin saamisen ja Uuteen-Seelantiin jäämisen. Olen siitä ylpeä. Viime vuonna matkustelin paljon, sain uusia ystäviä ja aloitin uuden harrastuksen. Olen viime vuoteen hyvin tyytyväinen. Tänä vuonna aion matkustaa lisää ja lyödä lukkoon suunnitelman siitä mitä teen sitten kun Seelannin viisumi umpeutuu. Tänä vuonna käyn myös hammaslääkärissä!

Tässä vielä pari kuvaa Lake Tekapolta:

Äiti kahvilassa

Maisemaa Mt John Walkwayltä

Mt Cook