Ajokortti / Körkort

Uudessa-Seelannissa saa ajaa suomalaisella ajokortilla vuoden. Sitten on hankittava paikallinen läpyskä. Olen ollut täällä 14kk ja ajattelin että ehkä nyt olisi hyvä aika toimia kun kerran olen autoakin ostamassa. Toinen syy on, että kuulemma jos haluaa ajaa firman autolla niin olisi hyvä olla voimassa oleva ajokortti.

Menin sitten autoliiton toimistoon henkisesti valmistautuneena täyttämään lomakkeita, hankkimaan käännöksiä ja tekemään teoriatestin, mutta kuinka ollakaan, jos sattuu olemaan Suomesta, pääsee tässäkin asiassa helpolla. Kaikki mitä minun piti tehdä oli täyttää hakemuslomake (nimi, osoite, puhelinnumero), läpäistä näkötesti (tehtiin paikan päällä) ja maksaa reilu 40 dollaria. Sitten otettiin kuva digikameralla ja ajokortti saapuu postissa lähiaikoina.

Nyt sitten ei tarvitse kuin ostaa auto.

Rakas tyynyliina

Jos ei omista juuri mitään, yksikin tuttu asia tekee kodin.

Minun kodin tekee siskon lähettämä synttärilahja.

Rakkain omistamani asia on tyynyliina :)

Muuttoja ja muutoksia

Tänään muutin uuteen kämppääni. Muutto sujui ainakin yhtä helposti kuin viime kerralla: tavaraa oli autolastillinen ja pakkaamiseen ja siivoamiseen meni kokonaiset kolme tuntia!

Koko maallinen omaisuuteni

Täällä uudessa kämpässä laatikot ovat vielä purkamatta, sillä myös entinen kämppikseni ja nykyinen ystäväni Ross muutti tänään, ja autoimme toisiamme kantamaan painavimpia tavaroita. Ross antoi minulle ja tavaroilleni kyydin uudelle kämpälle ja minä puolestani autoin häntä jääkaapin kantamisessa. Kiehtova yksityiskohta oli huomata että Rossilla on vanhanaikainen matka-arkku, sellainen niinkuin merimiehillä. Hän lähetti siinä tavaransa meriteitse muuttaessaan Japanista Uuteen-Seelantiin. En ole ikinä ennen tavannut ketään jolla on matka-arkku. Se oli koko päivän jännittävin juttu.


Ehdin tänään myös myymään autoni. Myin Subarunraadon varaosiksi 150 dollarilla. Pääsimpähän siitä eroon, vaikken suuremmin rikastunutkaan. Seuraavaksi autokseni aion ostaa Toyotan. Ehkä Corollan.

Taas mennään...

Tällä viikolla olen ollut tehokas. Sunnuntaina sain meilin vuokraemännältä, joka kertoi muuttavansa Wellingtoniin ja vievänsä huonekalunsa mukanaan. Sen lisäksi että huonekalut häipyvät, hän haluaa 12kk vuokrasopimuksen, joka tietysti minusta tuntuu kohtuuttomalta. Koska vuokraemäntä ilmoitti tulevansa tänne jouluksi järjestämään muuttoa, minä päätin muuttaa pois sitä ennen, koska vuoden vuokrasopimus kuulostaa jokseenkin ahdistavalta. Miten sitä muka voi tietää missä on ja mitä tekee vuoden kuluttua?

Löysin uuden kämpän Trademe:stä, kävin katsomassa sitä maanantaina ja muutan ensi sunnuntaina. Uusi kotini on iso vanha omakotitalo, jossa on suuri puutarha, ja jonka jaan kahden kämppiksen kanssa. Se on vain muutaman korttelin päässä, joten pysyn samalla alueella lähellä työpaikkaa ja squashhallia. Eli eikun taas kamat kasaan ja muuttamaan :)

Nykyinen kämppikseni asuu täällä joulukuun loppuun saakka, ja lupasi ilmoittaa jos saan postia tähän osoitteeseen. Eli jos lähetitte joulukortteja, ne tulevat kyllä perille!

Avalanche Peak

Tänä viikonloppuna sää oli vihdoin suosiollinen ja pääsimme vuorille kahden päivän vaellukselle. Ajoimme taas Arthur's Passiin, heitimme rinkat selkään ja lähdimme kiipeämään Avalanche Peak-nimiselle vuorelle. Reitillä ei tällä kertaa ollut yhtään lunta, joten huipulle pääsy ei tuottanut vaikeuksia. Pysähdyimme huipulle nauttimaan maisemista ja syömään lounasta, ja paikalle pyrähti pari Kea-papukaijaa meitä ilahduttamaan (ja kärkkymään makupaloja)!

Kea

Kea-papukaijoja asuu vain Uuden-Seelannin eteläsaarella, ja se on maailman ainoa alppipapukaijalaji. Ne ovat uteliaita, älykkäitä ja valitettavasti myös uhanalaisia. Ne ovat tunnettuja kiusanhenkiä, sillä jos vähänkin silmä välttää, ne varastavat kaiken autonavaimista voileipiin. Niiden syöttäminen on kiellettyä, joten pidimme eväämme visusti itsellämme, mutta tottahan yksi kea innokkaasti nakerti rinkkaani koettaen avata sivutaskun vetoketjua. Hätistin sen pois.

Huipultahan ei pääse kuin alas, joten aloimme laskeutumaan vuoren toista rinnettä laaksoon, jossa tupa sijaitsi. Alas päästyäni jalat tärisivät uupumuksesta, mutta päivän viimeinen etappi kulki suht tasaisella maalla joenvartta seuraten ja loppumatka tuvalle sujui leppoisasti.


Tämän päivän urakaksi jäikin sitten vain kävellä laaksoa pitkin takaisin ihmisten ilmoille. Jouduimme ylittämään joen pariin otteeseen, mutta sekin sujui suuremmitta kommelluksitta. Olimme kuulleet että kaksi saksalaisvaeltajaa huuhtoutuivat edellisenä päivänä jonkin matkaa vuolaassa virrassa, joten otimme ylitykset varman päälle toistemme rinkoista kiinnipitäen. Pääsimme takaisin tienvarteen ja liftasimme kyydin takaisin reitin alkuun, minne olimme parkkeeranneet auton.

Kaikenkaikkiaan loistava viikonloppu; sää oli lämmin ja aurinkoinen ja kerrankin saimme kuljettua koko reitin läpi kääntymättä takaisin puolessa välissä, kuten kävi kahdella edellisellä vaelluksella lumiolosuhteiden takia!

Joulusta ja vuodenajoista

Tänään kävin jouluostoksilla. Joululahjat on ostettava kuukautta liian aikaisin jos haluaa niiden ehtivän kotiin jouluaatoksi.

Täällä eteläisellä pallonpuoliskolla on vaikea virittäytyä joulutunnelmaan. Päähäni ei millään mahdu se, että joulu on keskellä kesää. Jos katukuvaan ei alkaisi ilmaantua joulukoristeita, unohtaisin varmaan koko juhlan. Kotona jouluun kuuluu lumi, kylmyys ja pimeys. Joulu tuo valoa ja lämpöä talven keskelle. Kotona joulun lähestymisen muistaa automaattisesti vahvasta mielleyhtymästä talveen. Minusta tuntui hassulta lähteä jouluostoksille keskellä kesää. Luonnotonta.

Mielleyhtymä talveen on niin vahva, että kun täällä satoi ensilumi, aloin automaattisesti mielessäni laskeskella kuinka pitkä aika on jouluun. Tuntui jokseenkin hölmöltä tajuta että on kesäkuu!

Näköjään jotkin asiat ovat iskostuneet ihmisen mieleen vahvasti. Joulu on talvella ja keskikesällä juhlitaan juhannusta. Sillä siisti.

Kesä

Hikoiluttaa. Ensimmäiset "oikeat" kesäkelit ovat saapuneet ja minä hikoilen shortseissa ja topissa. Olen käyttänyt kyseisiä vaatteita lähes kuukauden, koska ne olivat ihanan vilpoisat. Nyt niissäkin on kuuma. Ei auta kuin totutella!

Kesä on ihana. Kesä tuoksuu aurinkovoiteelta, jota joutuu käyttämään jos vähänkin aikoo olla ulkona. Sitä kuluu litroittain. Seelannin yllä mollottavan otsoniaukon takia aurinko polttaa ihoa niin että se suojaamattomana kihelmöi jo kymmenen minuutin jälkeen.

Kesä kuulostaa Bob Marleyltä. Älkää kysykö miksi, mutta reggae on täällä todella suosittua. Luin jostain että Uudessa-Seelannissa myydään maailman eniten Bob Marley albumeita asukaslukuun verrattuna. Paikallisetkin bändit ovat hyviä. Reggae kai sopii rentoon elämäntyyliin, ja omasta levykokoelmastanikin löytyy valikoima seelantilaista reggaeta. Bob Marleytä siellä oli jo ennestään.

Olen viettänyt rennon viikonlopun koettaen palautua kahden viikon rajusta työrupeamasta. Tein töitä iltoja ja viikonloppuja myöten, ja se vaati veronsa. Eilen kävimme pitkällä pyörälenkillä, söimme aasialaista ruokaa josta emme olleet ennen kuullet, joimme olutta terassilla ja kävimme elokuvissa. Tämän aamun vietin kävellen päämäärättömästi kaupungilla ja loppupäivän aion viettää hyvää kirjaa lukien. Ehkä tutkin kirja-alesta löytämääni Lonely Planetin New South Wales -opaskirjaa. Haluan matkustaa Australiaan ja vierailla Leon ja Susanin luona. Täältä katsottuna se ei ole turhan kaukana, mutta tuntuu silti eksoottiselta!

Ruusuja ja risuja

Viime viikot ovat tuntuneet hektisiltä, päivät ovat olleet pelkkää tulemista ja menemistä. Yleensä juuri tälläisinä hetkinä auto hajoaa ja sähköposti lakkaa toimimasta. Minulle kävi juuri näin.

Auto alkoi viimeviikolla pitämään hassua meteliä. Se piti aikamoista meteliä aikaisemminkin, mikä on toki vain normaalia kun kyseessä on vanha auto. Vein sen korjaamolle ja sain tietää että ohjaustehostin on rikki. Valitettavasti autot eivät kiinnosta minua tippaakaan muussa mielessä kuin kulkuneuvona, jolla pääsen paikasta A paikkaan B nopeasti ja oman aikatauluni mukaan. Niille joita konepellin alus kiinnostaa, kerrottakoon että nesteet ovat karanneet omille teilleen ja pumppu mennyt hajalle. Auto siis kulkee vielä eteenpäin ja taaksepäin (ja kääntyy jos rattia vääntää oiken kovasti), mutta sen korjaaminen maksaisi yli tuhat dollaria, mikä on aika paljon jos ottaa huomioon että auton arvo on noin puolet kyseisestä summasta. Jos joku tarvitsee autoa niin multa saa Subarun halvalla. Se ei mennyt katsastuksesta läpi (ylläri?) eikä se ole rekisterissä.

Koska tarvitsen jonkun menopelin jolla pääsee töihin, kössihallille ja rugbykentälle, ostin maastopyörän TradeMe:stä. Sen ovh on $550 ja maksoin siitä $280, mikä tietysti on naurettavan halpa hinta uudenkiiltävästä fillarista. Ajelin onnellisena kaupungin halki ja pysähdyin vain fillarikaupassa ostamassa olennaisia pyöräilytarvikkeita, kuten kypärän, lukon ja juomapullotelineen.

Sähköpostini, jonka mainitsin lakanneen toimimasta, päivitti itsensä uusimpaan versioonsa jossa voin lukea viestini, mutta niiden kirjoittaminen ei onnistu. Ongelma on varmasti korjattavissa, mutta koska olen muutoin lakannut käyttämästä Micro$oftin tuotteita ja siirtynyt Linuxin ihmeelliseen maailmaan, lienee aika vaihtaa myös webmailin tarjoajaa. Tai vaihtaa ja vaihtaa, otan vain gmailin laajempaan käyttöön.

Vielä lopuksi asiasta toiseen; ruusut meidän puutarhassa kukkivat ja sen lisäksi että koko piha tuoksuu kivalta, se on myös täynnä mehiläisiä.

Uudesta-Seelannista

Aika lentää kun on hauskaa. Kaksi viikkoa tuli ja meni; kössikisat ovat takana ja tänään Suomen joukkue lähti Christchurchista kotia kohti. Kävin viemässä joukkueen mikkeliläismiehistön lentokentälle, ja oli kiva kuulla miten paljon he pitivät Uudesta-Seelannista. Itse olen hullaantunut Seelantiin ja sen lumihuippuisiin vuoriin, sinisiin järviin, vehreisiin metsiin ja merituulelta tuoksuviin rantoihin. Tottakai tässä maassa on huonotkin puolensa, en kiellä sitä. Elintaso täällä on matalampi kuin mihin olen tottunut, mutta se ei tee minua yhtään vähemmän onnelliseksi. Eikä myöskään kiiwejä, jotka eivät kyllästy kuuntelemaan kotimaansa kehumista. He tietävät miten kauniissa maassa asuvat ja osaavat arvostaa sitä.

Vaellus @ Arthur's Pass

Kun kössikisat ovat nyt ohi ja suomalaispelaajat nauttimassa Uuden-Seelannin nähtävyyksistä, minä lähdin kolmen päivän vaellukselle Rossin kanssa Arthur's Passin maisemiin. On kiva päästä välillä pois kaupungista ja pitkä Labour Day-viikonloppu mahdollisti pidemmän irtioton. Christchurchin parhaita puolia on sen sijainti; vuorille ajaa vain kaksi tuntia ja sieltä vielä löytää alueita joita turistit eivät ole kansoittaneet.

Ensimmäisenä päivänä sää oli aurinkoinen, mutta illalla majalle päästyämme alkoi sataa lunta. Sitä tuli lisää koko yön, mikä ei luvannut kovin hyvää seuraavan päivän etapille, jota ei vaikeusasteensa (ja lumivyöryvaaran takia) vuoksi suositella tehtäväksi lumiseen aikaan. Päätimme kuitenkin kokeilla, ja toisena päivänä kävelimme kolme ja puoli tuntia vain todetaksemme että solasta ylös kiipeäminen ilman jääkiipeilyvarusteita on huono idea.


Kävelimme hieman pettyneinä takaisin samalle tuvalle josta aamulla olimme lähteneet. Tämä oli jo toinen vaellus jolla olemme joutuneet kääntymään takaisin olosuhteiden takia. Ehkä tästä voisi oppia sen, ettei vuorelle kannata lähteä kuin kesällä. Talvella (tai keväällä) voisi toki kantaa mukanaan jääkiipeilyvarusteet, mutta sitten aletaan jo puhua toisenlaisesta astetta vaativammasta vaeltamisesta, mikä ei ollut ainakaan tämän reissun tarkoitus.

Vuoret ovat tunnettuja nopeasti muuttuvista olosuhteistaan, ja jo iltapäivällä keli muuttui lämpimäksi ja aurinkoiseksi. Matka takaisin tuvalle muuttui koko reissun kohokohdaksi lumen sulaessa polulta tehden etenemisen helpommaksi. Maisematkin näyttivät kauniimmilta auringossa kimaltaen kuin lumisateen läpi nähtynä.
Aina sanotaan, että matka on päämäärää tärkeämpi, ja se pätee myös vaeltamiseen. Vaikka takaisin kääntyminen harmittaa, pettymys unohtuu nopeasti. Seuraavaa vaellusta suunnitellaan parin viikon päähän :)

Squash World Masters '08

World Masters alkoi todenteolla tänään. Tein viisituntisen iltavuoron tournament controllerina omalla klubillani; tehtävänäni oli pitää huolta siitä, että meidän hallilla homma toimii ja pelaajat ovat ajoissa kentällä ja tuomitsemassa matseja. Siinä onkin tekemistä, kun turnauksessa on yli 750 pelaajaa. Otteluita pelataan 25:llä kentällä kuudella hallilla jos oikein muistan.

Suomen joukkue avajaiskulkueessa

Tournament controllerin homma on helppoa jos pelaajat ovat oikeilla halleilla oikeaan aikaan ja puhuvat englantia. Paino sanalla jos. Ilta meni kuitenkin hyvin, sillä meitä oli kaksi, ja kun toinen päivitti tuloksia, toiselle jäi aikaa vastailla pelaajien kysymyksiin. Jotenkin kaaviot on onnistuttu tekemään niin hankalasti tulkittaviksi, että jokainen tahtoo varmistaa seuraavan matsinsa meiltä.

Maorisoturi

Kivaa mutta rankkaa työtä. Mulle tuli mieleen ajat kahvilassa, kun olin kassalla ottamassa tilauksia vastaan. Olet jumissa asioimassa yhden ihmisen kanssa, jonossa on ainakin sata muuta ja tiedät vielä miljoona asiaa mitkä pitäisi tehdä. Ja sitten vielä tykkään siitä!

Kisojen avajaiset

Arthur's Pass

Alla kuvia tämänpäiväiseltä retkeltä Arthur's Passiin. Ajoimme eteläsaaren keskiosaan Eteläisille Alpeille ja kävimme kävelemässä lyhyen (1,5h) kävelylenkin reitillä, joka vei meidät laakson poikki joenvartta seuraten.

Koti-ilta

Olen asunut uudessa kodissani nyt viikon, mutta koska yleensä vietän kaikki illat harrastuksissa tai kavereiden kanssa, tämä on ensimmäinen ilta kun ehdin rauhassa olla kotona ja tehdä kotijuttuja. Kokkasimme japanilaisen kämppikseni Aisan kanssa ruokaa ja istuimme olohuoneessa syömässä ja juttelemassa. Aisa on iso suomifani. Se tykkää muumeista ja marimekosta. Se osaa myös sanoa "moi moi". Se on täällä Seelannissa opiskelemassa englantia, ja se sujuu jo ihan hyvin. Keskustelut eivät ole mitään verbaaliakrobatiaa, mutta viesti saadaan perille :)

Flatmates

Espoon MM-kisajoukkue saapui tänään Christchurchiin, mutta kärsi matkaväsymyksestä, joten emme ole tavanneet. Sovimme että näemme huomenna kisojen avajaisissa. Mikkelin kaksimiehinen joukkue on keskittynyt tähän asti enemmän golfin peluuseen kuin kössiin, ja tänään kävimme shoppailemassa golf-outletissa. Mukaan lähti kahdet golfkengät, putteri ja paita. Kaupan päälle saatiin palloja. Kössiä ollaan pelattu kerran, se kuulemma riittää harjoitteluksi!

Billie

White Knuckle Ride

Tänään olin elämäni autokyydissä kun annoin Jussin treenata ajamista vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Puristin penkkiä ja/tai ovenkahvaa rystyset valkeana. Tarkoitus oli että annan auton Jussille ja Pepelle lainaan huomiseksi että he pääsevät näppärästi golfkentälle, mutta ajomatkan jälkeen yhdessä päätimme että on parempi jos vuokrataan fillarit.

Torstai-illan touch rugby matsi meni hyvin ja voitimme! Itse pelasin tosi paljon paremmin kuin viime kerralla ja melkein tein touchdownin. Valitettavasti minut pysäytettiin juuri ennen maalia, mutta ainakin tein näyttävän pitkän spurtin. Kehitystä siis tapahtuu peli peliltä, ja nautin pelaamisesta tosi paljon! Huomenna onkin vuorossa kössiä mikkeliläisittäin :)

Kulttuurishokki

Juhlamokkaa (tietysti Pauligin), lakuja, salmiakkia, ruisleipää ja marimekkoa! Siinä oli lueteltuna vain osa Jussin ja Pepen tuomista Suomen tuliaisista! Söin heti siivun ruisleipää ja pantterikarkkeja on popsittu pikkuhiljaa päivän aikana. Nyt en osaa päättää söisinkö loput ruisleivät aamiaiseksi vai pakastaisinko ne tulevaisuuden herkutteluhetkiä varten...


Jussi ja Pepe matkustivat tänne Christchurchiin tavoittelemaan squashin maailmanmestaruutta seniori-ikäluokissa. Menin heitä vastaan lentokentälle ja tunnin odotus (lento oli tottakai myöhässä) palkittiin iloisilla hymyillä ja lämpimillä halauksilla! Matkalaisten ensimmäinen kommentti oli "on tänne kyllä p****leen pitkä matka". Kun on tehnyt koko matkan tänne maailman toiselle puolelle, ymmärtää miksi minua ei huvita tulla välillä Suomeen käymään.

Kun on ollut näinkin kauan tekemisissä pelkästään kiwien kanssa, kahden suomalaisen seura aiheutti lievän kulttuurishokin! Ollaan me niin erilaisia; suomalainen mentaliteetti ja huumori on varmaan ainutlaatuista maailmassa. Vieläkin hymyilyttää :)



Turhaa tietoa:
* Jussi teki hotellihuoneessa punnerruksia (kamalaahan sitä oli katsella).
**Tiiausaika on varattu huomiselle kello 11.
***Kössikenttä on varattu perjantaille.
****Söin juuri viimeisen pantterikarkin, lähettäkää lisää!

Uusi koti

Viikonloppuna jälleen pakkasin rinkkani, mutta tällä kertaa muutin vain kaupungin toiselle puolelle. Koska olen asunut Christchurchissa jo yli puoli vuotta, kaiken maailman tavaraa on päässyt kertymään ja sitä oli huomattavasti yli rinkallinen. Yksi kassi oli täynnä kössikamaa ja retkeilyvarusteita oli joka lähtöön. Reppureissaajakaverini jättivät osan tavaroistaan minulle Seelannista lähtiessään, ja siitä syystä omistan mm. kaksi makuupussia, kaksi lämmitintä ja kitaran. Muuttoon ei silti kulunut kuin kaksi tuntia, mikä jätti suurimman osan päivästä vapaaksi muihin puuhiin. Menimme rannalle heittelemään frisbeetä.

Koko omaisuus :)

Uusi kämppä on tosi kiva ja huima parannus entiseen nähden. Talo on moderni ja sisällä ei ole kylmä ja kostea. On luksusta kun keittiöön mennessä ei tarvitse pukea takkia päälle. Entinen talo oli niin kylmä, että usein tuntui että ulkona oli lämpimämpi kuin sisällä, minkä vuoksi istuin usein pihalla nojatuolissa lukemassa kirjaa. Siinä sai samalla raitista ilmaa. Nyt istun olohuoneessa, ja sylissäni kehrää meidän kissa, Billie.


Viikonloppuna on myös kiva päästä ulkoilemaan, ja kävimme jo melkein perinteeksi muodostuneella sunnuntaikävelyllä kämppikseni (tai nyt siis entisen kämppikseni) kanssa. Tälläkin kertaa menimme Christchurchia reunustaville Port Hillseille, mutta valitsimme pidemmän reitin ja valloitimme 800 metrin korkuisen vuoren nimeltä Mt Herbert. Pidimme yllä reipasta tahtia, sillä treenaamme pidempää vallusta varten. Tarkoitus on taas mennä vuorille kunhan sieltä lumi sulaa!


Ylihuomenna keskiviikkona tänne laskeutuu ensimmäinen suomalaiskössäreitä MM-kisoihin kuljettava lentokone. Kiva nähdä vanhoja tuttuja pitkästä aikaa ja päästä puhumaan suomea ihan kasvotusten! Olen ottanut iltapäivän töistä vapaata että pääsen heitä vastaan lentokentälle. Treenikentätkin on varattu että päästään pelaamaan!

Touch Rugby

Eilen pelasin ensimmäisen kerran touch rugbyä. Se on tavallista rugbyä helpompi versio, jossa ei saa taklata, ja jota täällä pelataan enemmän sosiaalisessa mielessä kuin vakavana kilpaurheiluna. Meillä on sekajoukkue, ja pelaamme liigaa torstai-iltaisin. Eilinen peli oli harjoittelua, jonka tarkoituksena oli lähinnä opettaa minulle sääntöjä ettei tarvitse mennä ensimmäiseen peliin ihan kylmiltään.

On kivaa opetella uusi laji, vaikka tällä hetkellä olen vielä ehdottomasti joukkueen heikoin lenkki: muut ovat tottuneet pelaamaan touchia lapsesta asti ja minä seison välillä sormi suussa kun pelin vauhti tuntuu liian kovalta. Alkuhankaluuksien jälkeen aloin päästä pelistä jyvälle ja tein yhden touchdownin! Mulla oli tosi hauskaa ja touch on varmasti kiva kesälaji. Kivaa vaihtelua kössille, kun saa olla ulkona auringonpaisteessa.

Allergiaako vaiko eikö?

Olen tänään tehnyt sellaisen johtopäätöksen, että olen allerginen jollekkin paikalliselle horsmalle. Olo on tukkoinen ja niiskutan. Aivastuttaa jatkuvasti. Ensin luulin että olen vilustunut, mutta koska tätä on nyt kestänyt jo viikon ja olen havainnut kaikki vilustumista vastaan käytettävät kotikonstit turhiksi, olen päätynyt allergia-diagnoosiin.

En ole ikinä ollut allerginen millekään, paitsi päiväkodissa kalalle, kun se mun mielestä maistui pahalle. Tämä ajatus pälkähti mieleeni vasta kun kävelimme kämppisten kanssa aamuyöllä kotiin baarista ja totesin että tykkään Uudesta-Seelannista kun ilma täällä tuoksuu kukkasille. On kevät ja kaikki kasvaa. Luonto on puhkeamassa kukkaan, ja ihan varmasti ilma on täynnä allergisoivia hiukkasia. Aion mennä apteekkiin ostamaan jotain troppia. Tahdon olla oma energinen itseni, ja ennenkaikkea lopettaa niistämisen.

Olen jo jonkin aikaa hokenut että täällä on kevät. Nyt tarkennan, että täällä on se aika keväästä kun ankanpoikaset kuoriutuu. Eilen näin söpöjä pikkuankkoja vaappumassa äitiankan perässä.

Kerrassaan mainioita uutisia

No kuka sitä nyt huonoista uutisista bloggaisi...? Mun harvinaisen erinomaiset uutiset kaikessa lyhykäisyydessään ovat:
1. Sain kahden vuoden työviisumin
2. Voitin seuranmestaruuden kössissä
3. Löysin uuden kämpän ja muutan kahden viikon kuluttua.

Siinä se oli, kolme verrattoman ratkiriemukasta asiaa, jotka jaksavat ilahduttaa minua pitkän aikaa! Työviisumi ilahduttaa minua kaksi vuotta, sillä sen aikaa saan asua täällä ihan rauhassa ennen kuin kukaan vaatii minua hankkimaan erilaisia todistuksia, sertifikaatteja ja lomakkeita uutta hakemusta varten. Seuranmestaruus ilahduttaa minua vuoden, sillä sen aikaa saan pitää kiertopalkintoa, ja kämppä alkaa ilahduttaa minua kahden viikon päästä, ja jatkaa ilahduttamista kunnes muutan seuraavan kerran.

Kaikkein paras uutinen on toki työviisumi, koska ilman sitä minun olisi pitänyt nousta lentokoneeseen ja poistua maasta viisi päivää sitten. Viisumin hankkiminen ei ollut ihan helppo nakki; neljänsadan dollarin jälkeen ja kaksitoista päivää ennen paluulentoa hakemukseni hylättiin. Antiasiakaspalveluhenkinen virkamies ei edes alkanut käsitellä hakemustani. Hetken niiskutettuani menin töihin, kerroin huonot uutiset työnantajalle, odotin kolme päivää, ja sain viisumin työnantajan hankittua vähän lisää virallisen oloista paperia virkamielelle näytettäväksi. Viisumista ilahtuneena unohdin peruuttaa paluulentoni. Hups. Nyt olen täällä jumissa ilman paluulippua.

Kössimestaruuden voitin harmillisen helposti. Voittoon tarvittiin kolme ottelua, joissa en hävinnyt erääkään. Sain palkinnoksi pokaalin, kolmenkympin lahjakortin kössihallin baariin ja ikuista loistoa ja kunniaa. Lahjakortti on vielä käyttämättä koska baari ei ollut auki voitonjuhlia varten. Mikä baari se sellainen on? Ehkä odotan että tänne saapuu lentokonelastillinen suomikössäreitä ensi kuun MM-kisoja varten ja tarjoan kaikille urheilujuomat!

Uuteen kämppään muutan siis kahden viikon kuluttua. Toivottavasti kaksi viikkoa kuluu nopeasti, en malta odottaa muuttoa! Olen viihtynyt nykyisessä kämpässä tähän asti hyvin, mutta uusi kämppis on niin hämärä etten vaan kestä sitä. Ja uusi kämppä on ihana! Se on moderni, joenvarrella, lähellä työpaikkaa ja kössihallia. Meillä on ihana puutarha ja talossa asuu kissa! Kämppiksiä on vain yksi, ja tuntuu melkoiselta helpotukselta muuttaa asumaan yhden tytön kanssa kolmen miehen sijaan. Kolmen miehen kanssa asuminen voi ehkä ensikuulemalta kuulostaa ihannetilanteelta, mutta totuus on toisenlainen.

Katri, Brett ja Akaroa

Hyvät viikonloput syntyvät usein ilman suunnitelmaa. Tämä tuli taas todistettua, kun lauantaina DVD:n palautusreissulla törmäsin sattumalta Katriin ja Brettiin, jotka olivat lomalla Aucklandista. Tiesin kyllä että he ovat täällä näihin aikoihin, mutta silti hieraisin silmiäni muutamaan otteeseen huomatessani ihan Katrin ja Brettin näköiset ihmiset liikennevaloissa. Lauantai kuluikin kivasti kuulumisia vaihtaen ja toki ehdimme käydä Brettin kanssa pelaamassa kössimatsin!

Sunnuntaina he kutsuivat minut mukaan reissulle Akaroaan, joka on pieni idyllinen kaupunki mutkaisen mutta maisemarikkaan, noin 70km ajomatkan päässä täältä. Sää oli suotuisa kuvien ottamista varten, ja ensimmäistä kertaa tänä keväänä ulkona tarkeni olla t-paidassa! Todisteet seuraavat kuvien muodossa! Jos kuvat tuntuvat tutuilta, se johtuu siitä että tämä oli toinen kerta kun käyn Akaroassa, ja olette varmaan nähneet samankaltaisia kuvia aikaisemmassa blogitekstissä!

Viikonloppu ja vapaa-aika

Huomenna on perjantai! Nyt kun olen yksi tylsä toimistotyöläinen miljoonien muiden joukossa, osaan arvostaa perjantaita. Viikonloppu on tulossa, ja perjantai-iltapäivänä keskittyminen mihinkään aivoja rasittavaan alkaa olla vaikeaa. Tällaisissa olosuhteissa huumori usein kukkii täydessä loistossaan, ja perjantai-iltapäivät kuluvat rattoisasti. Sitten pääsenkin karkaamaan viikonlopun viettoon. Viikonloppuna ei edes tarvitse tapahtua mitään erikoista. Riittää että on vapaa-aikaa, eikä työ haittaa harrastuksia.

Harrastuksista puheenollen, voitimme maanantaina kössiliigan miesten nelosdivarin! Nyt olen siis tuplamestari! Ja se lauantai-iltana kadonnut kössimailakin löytyi: joku oli ottanut sen vahingossa luullen sitä omakseen. Kössiliiga on nyt siis ohi, ja yht'äkkiä olen saanut valtavasti lisää vapaa-aikaa kun sekä maanantai- että tiistai-iltoina ei olekaan kössiä. Mitä normaalit ihmiset tekee vapaa-aikanaan? Katsovat telkkaria? Hengaavat kotona? Tapaavat kavereita? Mutta mun sosiaalinen elämä on sama kuin kössi!

Viikon kämppisuutinen on, että ujo korealaistyttö muutti kaikessa hiljaisuudessa pois. Se muutti pois niin hiljaa että edes vuokraisäntä ei tiennyt tästä mitään. Jännityksellä odotan, millainen kämppis tyhjäksi jääneeseen huoneeseen tällä keraa saadaan. Ehkä ujojen korealaisten virta jatkuu. Toivottavasti ei. Olisi kiva saada tänne joku josta olisi seuraa.

Kevätkukkasia meidän pihalla

Kössimestaruuksia ja surkeita sattumuksia

Kössiliiga on nyt ohi, ja mikäs olisi voittoa parempi tapa päättää kausi! Mestaruus ei irronnut helpolla: otteluvoitot menivät tasan 2-2 ja erävoitot 7-7. Voitimme viidentoista pisteen erolla 101-86!

Itse voitin oman otteluni 3-1, mikä toi peleihin vähän lisäjännitystä, sillä tehtäväni oli voittaa 3-0 ja antaa vastustajalle mahdollisimman vähän pisteitä. Alkulämmittelyssä mailasta hajosi jänteet, ja jouduin turvautumaan Freddien Wilsoniin, joka ei onneksi ollut kovin erilainen kuin oma mailani. Aloitin matsin räiskimällä palloa liian kovaa minne sattuu, ja vastustaja sai vietyä ensimmäisen erän. Sitten pääsin kiinni omasta pelirytmistäni ja vein loput kolme erää helposti.

Muissa matseissa tytöt pelasivat hyvin, ja saivat pidettyä ottelu- ja erävoitot tasoissa. Oli jännittävää seurata pisteiden laskua: SM-liigassa naisten joukkueissa on vain kolme pelaajaa, joten voittaja selviää aina helposti otteluvoitoissa laskettuna. Pisteiden laskemiseen ei siis ikinä tarvitse turvautua.

Voiton selvittyä poksautimme auki pullon kuohuvaa, joka iloisesti kuohui pukuhuoneen lattialle. Suuntasimme omalle kössihallille jatkamaan juhlia miesten joukkueen varainkeruuiltaan. Meillä oli tosi hauskaa, kunnes lähtiessä huomasin, että joku oli pöllinyt mun kössimailan. Nyt harmittaa, ja toivon että joku on ottanut sen vahingossa, sillä hallilla oli vain seuran jäseniä. Kurja päätös hyvälle päivälle.

Interclub Champs '08!

Kilohattiwatti

Tänään töistä kotiin tullessani törmäsin ihan outoon ihmiseen meidän olohuoneessa. Kävi ilmi, että meillä on uusi kämppis: korealainen poika oli vaihtunut korealaiseen tyttöön. Vuokraisäntä ei tietysti viitsinyt mainita tästä yhtään mitään. Se ei kai nähnyt siihen mitään tarvetta. Uusi kämppis vaikuttaa ihan kivalta. Se puhuu jonkin verran englantia ja on vähän ujo.

Vaikka vuokraisäntä ei viitsinyt mainita meille talon uudesta asukkaasta, hän oli kuitenkin jaksanut panostaa sen verran, että oli sujauttanut oveni ali kaksisivuisen ohjeistuksen sähkön säästöön. Kohdassa yksi sanotaan: käytä villapaitaa ja pitkähihaisia/-lahkeisia alusvaatteita. Jos tarkenet ilman, huoneesi on liian lämmin ja sinun tulee pitää lämmitintä pienemmällä. Kohdassa kaksi mainitaan, että ikkunaa ei tulisi pitää auki samaan aikaan kun lämmitin on päällä. Kohdissa kolmesta yhdeksään huomautetaan ihan järkevistä pikkuseikoista, mutta kohta kymmenen sanoo, että pesukone käyttää vain kylmää vettä, koska lämmin vesi on liian kallista. Ei ihme etteivät vaatteet tunnu puhdistuvan kunnolla pesussa. Lista jatkuu, ja kohta 19 kuuluu: Kylve kaverin kanssa! Se säästää lämmintä vettä ja on lisäksi hauskempaa! Meidän poikapuoleiset asukkaat ovat yhtäkkiä alkaneet pitää sähkön säästämistä erityisen tärkeänä asiana.

Eilen ja toissapäivänä pelasimme kössiliigan semit sekä naisissa että miehissä. Molemmat joukkueeni voittivat, ja olemme finaaleissa, jotka pelataan kuun lopussa. Tein oman osuuteni ykköspelaajana, ja voitin molemmat otteluni 3-1. En malta odottaa finaaliviikonloppua! Kilpailumatsien pelaamisessa vaan on sitä jotain, ja siihen fiilikseen jää koukkuun.

Parin viikon pääuutiset

Blogi on helpoin laiminlyödä silloin kun on paljon kerrottavaa. Kun elämässä tapahtuu, tuntuu ihan ylivoimaiselta uhrata puoli tuntia blogin päivittämiseen. Silloin sitä avaa blogin, tuijottaa tyhjää ruutua kooman kaltaisessa tilassa viitisen minuuttia, ja lopulta luovuttaa ja sulkee läppärin kannen.

Muutama viikko sitten kahvilan omistaja kutsui koko henkilökunnan koolle ja ilmoitti että on myynyt kahvilan. Uusi omistaja ei tarjonnut kaikille töitä, ja minä olin ensimmäinen joka sai lähteä. Syyksi sanottiin viisumitilanteeni: uusi omistaja ei halunnut palkata jotakuta jonka täytyy poistua maasta muutaman kuukauden päästä. Seuraavana päivänä se muutti mielensä ja palkkasi mut takaisin. Se huomasi, että kannattaa alkuun pitää töissä se porukka, joka tietää mitä tekee. Silloin kaikki tapahtuu helposti, tehokkaasti ja rutiininomaisesti. Kaikilla on omat roolinsa ja aikaa ei kulu ihmettelyyn.

En pitänyt työskentelystä uuden omistajan alaisuudessa. Multa otettiin pois avaimet ja niiden mukana kaikki vastuu. En enää ollut avaamassa ja sulkemassa kahvilaa, enkä saanut tehdä tilauksia, jotka ennen olivat olleet baristan vastuulla. Lisäksi en pitänyt tavasta jolla uusi omistaja käskytti meitä. Huutamalla ja komentamalla. Kyseessä saattoi olla kulttuuriero, ehkä omistajan kotimaassa Kiinassa on ihan normaalia huutaa alaisille, mutta täällä se ei toimi. Vanhasta henkilökunnasta on kahvilassa jäljellä enää yksi. Muut saivat töitä muualta.

Minä sain ankaran hakemusten väsäämisen ja lähettelyn jälkeen töitä insinööritoimistosta ja aloitin kaksi viikkoa sitten. Mun uusi titteli on "Junior Mechanical HVAC Draughtsperson". Kuulostaa fantsulta! Piirrän puhtaaksi LVI-suunnitelmia AutoCADillä. Se on mukava työ, ja etenemismahdollisuudet ovat hyvät. Seuraavaksi mut aiotaan kouluttaa tekemään 3D-piirroksia, ja jossain vaiheessa saan alkaa suunnittelemaan omat piirrokseni. Kroppa on ollut shokissa toimistotyöhön totutellessa. Selkä on jumissa ja silmiä kirvelee. Siitä huolimatta pidän työstäni. Saan käyttää aivojani, työkaverit ovat mukavia ja toimisto on arvostettu ja saa suunniteltavaksi kiinnostavia projekteja. Lisäksi palkka on parempi, viikonloput vapaat ja saan arvokasta työkokemusta!

Kössikin kulkee hyvin. Liigajoukkueemme voitti runkosarjan, ja ensi viikolla pelaamme semifinaaleissa. Itse en ole vielä hävinnyt yhtään ottelua, erätappioita on tullut muutama. Odotan tiukkaa matsia ensi viikolla! Olemme ennakkosuosikkeja ja ellei yllätyksiä tapahdu, pelaamme finaalissa parin viikon päästä. Kysyin mitä tapahtuu jos voitamme liigan. Vastaus oli: "Then we party!!!". Tyhmä kysymys...

Routeburn Track

Otin muutaman päivän vapaata töistä mennäkseni vaellukselle kämppikseni Rossin kanssa. Valitsimme yhden Uuden-Seelannin suosituimmista vaellusreiteistä, Routeburn Trackin. Kesällä kyseinen reitti on suosittu ja liian ruuhkainen minun makuuni; se on yksi Seelannin Great Walks- reiteistä, mikä tarkoittaa sitä, että reitillä on laumoittain kiwejä sekä turisteja. Nyt keskitalven kylmät säät ovat karkoittaneet useimmat ihmiset vaellusreiteiltä.

Routeburn Track sijaitsee eteläsaaren eteläosassa, Mt Aspiring National Parkin ja Fjordland National Parkin välissä. Itse vaellusreitti nousee korkealle puurajan yläpuolelle, ja tästä syystä se on talvella usein lumen tukkima. Vuorilla on lunta kesälläkin, ja tähän aikaan vuodesta lunta on luonnollisesti paljon enemmän. Vaellusreittejä ylläpitävä DOC ei suosittele reitille menoa talvella, sillä olosuhteet vuorilla vaihtelevat nopeasti, ja olemassa on myös lumivyöryriski. Päätimme kokeilla onneamme ja toivoimme että reitti olisi avoin.

Ensimmäisenä päivänä sää oli mahtava! Ajomatka Christchurchista reitin alkuun kesti seitsemisen tuntia, ja sää perillä oli kylmä mutta aurinkoinen. Koska päivät ovat lyhyet, meille jäi vain muutama tunti valoisaa aikaa käytettäväksi. Kävelimme metsäpolkua pitkin joenvartta seuraten ja ehdimme helposti ensimmäiselle majalle (660m merenpinnasta) ennen auringonlaskua.

Ensimmäisellä majalla - illalla oli vihreää, aamulla valkoista

Aamulla herätessämme oli kylmä ja maisema oli muuttunut valkoiseksi. Äärettömän kaunista, mutta runsas lumisade tällä korkeudella ei enteillyt hyvää kun tarkoitus oli kiivetä huomattavan paljon korkeammalle. Mitä korkeammalle kiipesimme, sitä enemmän oli lunta. Kahden tunnin vaelluksen jälkeen sitä oli polviin asti ja ajoittain jopa vyötäröön saakka. Polkua ei tietenkään ollut, vaan seurasimme lumesta esiin pilkistäviä reittimerkkejä. Eteneminen lumen läpi oli hidasta; sen lisäksi että lumessa kävely on rankkaa, jokainen askel piti ottaa varovasti ettei liukastu tai nyrjäytä nilkkaa epätasaisella alustalla. Neljän tunnin rämpimisen jälkeen saavutimme reitin korkeimman kohdan, paikan nimeltä Harris Saddle, 1255m merenpinnasta! Oli pakkasta ja huipulla tuuli kylmästi, mutta pidimme tauon laavun suojassa ja keitimme teetä ja söimme. Näköala oli upea ja sää edelleen aurinkoinen. Lumentulo oli lakannut aamulla, joten saimme nauttia eteemme avautuvista maisemista.

Maisemaa matkan varrelta

Harris Saddle - reitin korkein kohta

Koska seuraavalle majalle oli kolmen ja puolen tunnin matka ja päivänvaloa ei olisi riittänyt koko matkalle, päätimme kääntyä takaisin ja seurata omia jälkiämme nousun puolessa välissä ohittamallemme majalle. Jos olisimme jatkaneet eteenpäin, olisimme joutuneet kahlaamaan lumen läpi vuorten varjoisalla eteläpuolella, joka olisi tarkoittanut lisää jäätä, tuulta ja lunta. Lisäksi etenimme niin hitaasti, että aurinko olisi todennäköisesti ehtinyt laskea ennen perille pääsyämme, jolloin reittimerkkien löytäminen olisi ollut hankalaa. Pääsimme kuitenkin reitin puoleenväliin, joten kävelymatkaa kertyi suunniteltu määrä. Laskeuduimme omaa polkuamme pitkin takaisin ja yövyimme majalla, joka oli n. 1000m merenpinnasta. Yöllä oli kylmä. Majoja ei oikeastaan ole tarkoitettu talvikäyttöön ja ainoastaan keittiössä oli pieni tulisija.

Vuoristojärvi

Kolmantena päivänä satoi taas lunta, ja olosuhteet kiipeämiselle olivat vielä huonnomat kuin edellisenä päivänä. Näkyvyyttäkään ei ollut maisemien ihailua varten, joten lähdimme palaamaan autolle reitin alkuun. Alaspäin mentäessä lumisade muuttui hiljalleen rännäksi ja sitten vedeksi. Autolle päästyämme olimme läpimärkiä! Vaihdoimme kuivat vaatteet ylle ja aloitimme pitkän ajomatkan kotia kohti.

Mikä mahtava kokemus! Meillä oli upea reissu siitä huolimatta ettemme päässeet reitin loppuun!

Matkasuunnitelmia

Viime viikolla tein reissun Lake Tekapolle. Lähdin matkaan auringon noustessa, ja palasin kotiin hieman ennen keskiyötä. Pitkä päivä, mutta ehdottomasti vaivan arvoinen. Todisteet löytyvät edellisestä postauksesta kuvien muodossa.

Lake Tekapo on Seelannin eteläsaaren keskiosassa, ja sen takana siintävät lumihuippuiset eteläiset Alpit ja Mt Cook, Seelannin korkein vuori. Mt Cookin maorinkielinen nimi on Aoraki, joka tarkoittaa pilvenlävistäjää. Itse vuorelle emme matkustaneet, sillä se on ihan liian iso kiivettäväksi, mutta ihailimme sitä kovasti järven toiselta puolelta. Ja kiipesimme pienemmälle vuorelle nimeltä Mt John, joka kyllä kokonsa puolesta on enemmänkin kukkula kuin vuori. Näköala oli jokatapauksessa mahtava, ja nautimme siitä auringonpaisteessa istuen.

Sää on ollut yllättävän lämmin viimepäivinä, vaikka täällä on keskitalvi. Viime sunnuntaina oli niin lämmintä ja aurinkoista, että sopiva vaatetus oli shortsit ja t-paita. Totesin, että ilma tuntuu Suomen kesäkuulta, eikä Uuden-Seelannin. Kaunista päivää ei voinut tuhlata sisällä nököttäen, vaan päätimme lähteä kävelylle. Christchurchin parhaita puolia on se, ettei kaupungista tarvitse poistua nauttiakseen upeista maisemista ja luonnonrauhasta. Ajoimme Godley Head- nimiseen paikkaan ja kävelimme kolme tuntia kukkuloilla, joilla lampaat laiduntavat. Alue on ulkoilijoiden suosiossa, ja kauniista päivästä olivat nauttimassa niin kävelijät, hölkkääjät kuin maastopyöräilijätkin.

Kävelyllä ollessamme kämppikseni ehdotti, että voisimme mennä yhdessä vaellukselle. Voitte arvata mitä kerron seuraavaksi! Ensi maanantaina suuntaamme Fjordlandiin Routeburn Trackille! Luvassa on kolmen-neljän päivän vaellus Seelannin kauneimmalla alueella! En malta odottaa! Tänään kävimme ostoksilla, ja hankin hieman lisää varusteita, sillä edellisellä vaelluksella ollessani oli kesä, kun taas nyt odotettavissa on lunta ja pakkasta.

Vaellusta edeltävät päivät vietän töissä, missä pitäisi olla vilkasta rugbymaaottelun takia. Englanti, tuo kiiwien rakas vihulainen, pelaa All Blacksejä vastaan täällä Christchurchissa. Odotamme paljon rugbyfaneja kaupunkiin, ja sitä varten koko henkilökunta on töissä koko loppuviikon.

Lake Tekapo Road Trip

Viimeiset kymmenen minuuttia olen yrittänyt miettiä miten kuvailisin eilistä retkeäni, mutta en tunnu löytävän oikeita sanoja. Luovutan.

Kuvia

New Brighton Beach

Christchurch Pier

A pretty flower

Talven ihmeitä

Pahoittelen pitkää hiljaisuutta blogirintamalla. Monena iltana olen avannut blogin aikeenani päivittää kuulumisia, mutta sitten jokin muu on vienyt huomioni ja blogi on jäänyt päivittämättä.

Viimepäivien iloisin tapahtuma on ollut talven ensimmäinen oikea lumisade. Ei raekuuro, ei räntäsade, vaan lumisade. Isot lumihiutaleet leijailivat alas taivaalta pimenevässä illassa sulaen maahan osuessaan. Olin töissä, missä oli hiljaista vähän ennen sulkemisaikaa. Minä ja työkaverini seisoimme ikkunan edessä ihmettelemässä tätä näkyä, kun puhelin soi. Se oli pomo, joka oli huolissaan seuraavasta aamusta. Mitä jos aamulla on lunta maassa? Kukaan ei silloin pääse töihin, koska bussit eivät kulje. Pitääkö kahvila pitää suljettuna?

Lunta ei sada joka talvi, eikä siihen osata varautua talvirenkain tai edes talvikengin. Lumi on suuri ihmetyksen aihe, ja aiheuttaa näköjään kaikenlaista hämminkiä. Onneksi aamulla lunta ei ollut jäljellä kuin autojen katoilla, ja elämä jatkui normaalisti. Koulut ja kahvilat pysyivät auki, ja bussit kulkivat.

Takapiha lumipeitteessä

Talvi on täällä ihan erilainen kuin Suomessa. Talvi on ylipitkä syksy. Tuntuu, että kaikki on ihmeen vaikeaa, kun mihinkään ei ole varauduttu. Taloissa ei ole lämmitystä, ja lehdessä oli artikkeli, jossa sanottiin, että kylmät ja kosteat asuinrakennukset voivat aiheuttaa terveyshaittoja. Ihan tosi? Lämpimänä pysymiseen on mitä ihmeellisimpiä keksintöjä: sähkölämmittimet, joita on yksi per huone. Sähköpeitto, joka pitää vuoteen lämpimänä. Takka olohuoneessa. Toissayönä heräilin, kun paleli. Sähkölämmitin pitää niin kovaa ääntä, ettei sitä voi pitää päällä yöllä. Sähköpeitto oli voimaton kylmyyttä vastaan. Aamulla olo oli flunssainen ja räkäinen. Sain kaverilta öljylämmittimen, joka sekin toimii sähköllä. Se piti minut lämpimänä viime yönä. Olen huolissani seuraavasta sähkölaskusta.

Talvinen autokulttuuri eroaa myös suomalaisesta. Jos ikkunat ovat jäässä, niitä ei rapsuteta puhtaaksi muovisella rapsuttimella, jonka toisessa päässä on harja lunta varten. Kyseistä välinettä ei ole vielä keksitty täällä. Sen sijaan sisältä haetaan ämpärillinen kuumaa vettä, joka kumotaan auton päälle ja jää sulaa pois. Vaihtoehtoinen tapa on käynnistää auto ja kärsivällisesti odottaa, kunnes se on lämminnyt niin paljon, että ikkunat ovat sulat. Mielestäni tämä on ympäristörikos. Mulla on tee-se-itse muovirapsutin auton ikkunoita varten. Harjaa ei tarvitse.

Tänään mulla on vapaapäivä töistä, ja lähden rannalle etsimään ajopuita takassa poltettavaksi. Polttopuu on liian kallista, joten ostamisen sijaan etsimme ilmaista puuta kuka mistäkin. Lucas käy joka päivä surffaamassa ja tuo puuta rannalta. Petra ja Herdis käyvät kävelyillä metsässä ja tuovat sieltä maahan pudonneita oksia. Ross halusi polttaa ruokapöydän, mutta muut eivät hyväksyneet tätä ideaa. Mun vuoro keksiä jotain :)

???