Bloggaamiselle on ominaista se, että aina kun aloitat kirjoittamaan uutta blogitekstiä, sulla on mielessä monta hyvää juttua mitkä haluat kertoa ihmisille. Kuitenkin, sillä aikaa kun kirjaudut sisään ja luot uuden tekstipohjan, kaikki se mitä halusit kertoa, yhtäkkiä katoaa päästäsi. Sitten päädyt kirjoittamaan ties mitä liirumlaarumia niiden syvällisten ja maailmaa parantavien ajatusten sijaan.
Eilen päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, ja kuvata hieman Mt Edeniä, sillä ikinä ei tule otettua kuvia paikasta jossa asuu. Miettikää nyt, kuinka monella teistä on esimerkiksi kuva Mikkelin tuomiokirkosta? Tai Marskin patsaasta? Oletan nyt tietysti että asutte Mikkelissä. Jos asut jossain muualla, niin muuta Mikkeliin tai vaihtoehtoisesti mieti mistä paikkakuntasi nähtävyydestä sinulla ei ole kuvaa. Matkustellessa sitä nappaa kuvan kaikesta mitä näkee ja kokee, mutta tavallisista jutuista ei ole kuvia. Aion tästä lähtien kunnioittaa enemmän tavallisia juttuja.
Tässä on kuva punaisesta hapsukukasta, joka kasvaa kadun toisella puolella. Kuvan taustalla oleva kämppä on siis se, missä me asutaan. Punainen hapsukukka ei liene kyseisen kasvin virallinen nimi, mutta mielestäni se on hyvin kuvaava. Punainen hapsukukka roikkuu jalkakäytävän päällä ja sutaisen sen tieltäni joka kerta kotoa lähtiessä ja kotiin tullessa. Punainen hapsukukka on tavallinen juttu, ja minä tykkään siitä, koska se on nätti.
Täällä on ihan tavallinen juttu, että portinpielessä kasvaa kukkia. Otin kuvausretkelläni tosi monta kukkakuvaa, ja tässä on kaksi niistä.
Tänään mulla oli vapaapäivä töistä ja nukuin pitkään. Aamiaisen jälkeen lähdimme kirpparille ja kävimme samalla reissulla syömässä intialaista. Sitten näin saksalaista kaveriani keskustassa ja istuimme pitkään kahvilassa. Se, että on töissä kahvilassa ei millään tavalla vähennä mun intoa istuskella kahviloissa. Meillä oli tosi kivaa ja juteltiin niistä ja näistä. Mä myös laastaroin jalkojani, koska uudet kesäkengät hiertää uskomattoman monesta paikasta. Mulla on uudet kesäkengät, koska Adidaksista hajoaa pohjat! Tavatonta ja pöyristyttävää! Ostin addut kaksi vuotta sitten ja nyt ne jo hajoaa! Kyllä 85€ merkkituotteen tulisi kestää pidempään päivittäistäkin käyttöä. No, kahvilassa istuskelun jälkeen menimme elokuviin. Leffa oli loistava, joskin vähän ylipitkä. Suosittelen kovasti, katsokaa ihmeessä Into the Wild, jos sitä esitetään Suomessa.
Leffan jälkeen odottelin bussia ja nappasin kuvan Sky Towerista. Se on Aucklandin maamerkki ja eteläisen pallonpuoliskon korkein rakennus. Se on kanssa yksi niistä jutuista, mistä ei ole tullut otettua kuvaa, vaikka näen sen joka päivä. Se näkyy meidän ovelta, joten ei edes tarvitse vaivautua keskustaan asti töllistelemään kyseistä tornia.
Lopuksi haluan vielä ilahduttaa teitä kuvalla paikallisista joulukoristeista. Tämä kuva on tavaratalon näyteikkunasta. Mitä siellä tonttujen työpajassa oikein tapahtuukaan?
Työelämää Hamiltonissa
9 vuotta sitten



6 kommenttia:
Ihania kuvia.
Mukavaa Jutan -päivää!
äippä
ihkuja kuvia:) lisää niitä. onnea huomiselle nimipäivälle tai siellä taitaa jo olla maanantai..
mukavaa joulun odotusta!!
haleja
t.marsu(jolla alkaa torstaina joululoma ja joka joutuu olee jouluaaton prisman kassalla)
Hyvää nimpparia!!
Nyt tuli tosi tyhmä olo, sillä en oo ottanu yhtää kuvaa Jyväskylästä! Keskiviikkona meen heti ostaa patterit ja rupeen räpsimään!!! Ostan myös kynttilöitä, sillä olen huomannut olevani himopolttelija! Voisin käydä myös plantaagenissa ostaa kukkia, sillä kuvas oli niin nättejä! Ehkä yks joulutähti ois paikallaan ja timanttiananas ja orkidea... Ne mä ostan juu!
Voiko kahviloissa oleskeluun kyllästyä?? Mulle se on harvinaista juhlaa! Teen nyt lupauksen istua kahvilassa kerran viikossa! Onko sulla joku spesiaalikaakao jo keksittynä mulle? Joku dietti versiokin ois hyvä!
Kabbuli
Nimpparionnee äijjäääää! Paikallisilla tontuilla näyttää olevan selkeästi kivempaa, kun näillä pohjoisen kavereilla.. Mut silti mä toivoisin, et siel ois kiwejä jouluhatut pääs :>
Hei. Hienoa, että ammatillinen ura etenee. Oletko kaikessa kiireessä ehtinyt katsastaa niitä uusia business mahdollisuuksia sivutoimipisteen perustamiseksi? Oikein mukavaa Joulun odottelua! t. vmm
Oikein mukavaa joulunaikaa Jupu!
äippä
Lähetä kommentti