Kommenteista päätellen mun kirjoittelu on taas vaihteeksi ollut epäjohdonmukaista. Jätin varmaan jotain oleellista kirjoittamatta jossain vaiheessa. Olen siis takaisin Aucklandissa ja asustelen kahden suomalaiskaverini luona Mt Edenissä. Tämä asetelma tullee pysymään jonkin aikaa, sillä sain toissapäivänä töitä läheisestä kahvilasta! Olen tosi iloinen, olenkin halunnut olla töissä kahvilassa! Mun vaativa tehtävä on kuskata asiakkaille ruokaa tai kahvia tai molempia ja siivota pöydät. Mun mielestä aika hyvin, että työnhaun kolmantena päivänä tärppää. Ja vielä läheltä, mun täytyy kävellä töihin vaivaiset 15 minuuttia! Tämä kuitenkin on 1,3 miljoonan ihmisen kaupunki, eli työpaikka olisi voinut olla kauempanakin.
Hain töitä ihan vain kyselemällä kahviloista ja ravintoloista. Jostain omituisesta syystä täällä halutaan aina töihin joku jolla on kokemusta tarjoilemisesta, mikä on hassua, sillä eihän siinä työssä tarvitse osata kuin hymyillä. Tietty jonkinasteinen englanninkielentaito on oltava. Mulla ei tietysti ole minkäänlaista kokemusta kahviloissa tai ravintoloissa työskentelemisestä, mutta eihän ne sitä täällä tiedä :)
Tämä kyseinen kahvila oli viimeinen mistä kysyin sinä päivänä. En aluksi edes ajatellut kysyä, sillä mulla oli ihan luottavainen olo parin muun paikan suhteen, missä mun yhteystiedot oli otettu ylös. Päätin kuitenkin vielä käydä tässä kahvilassa, kun se jokatapauksessa oli ainoa mistä en ollut vielä kysynyt. Paikan pomo kysyi, että voinko tehdä yhden "koevuoron" jotta he näkevät miten suoriudun duunista, ja minuuttia myöhemmin olin jo essu päällä kuskaamassa latteja ja cappucinoja. Kolmen tunnin jälkeen mulle sanottiin, että voin lopettaa tältä päivältä ja tulla tiistaina takaisin. Nyt mulla siis on työ tammikuun loppuun asti! Helmikuussa lähdemmekin vaeltamaan, todennäköisesti eteläsaarelle, joten hommat on aika hyvin reilassa! Onpahan rahaa ostaa makuupussi ja mitä sitä nyt ikinä vaelluksella tarvitseekaan. Ainakin makuupussin ja suklaakeksejä.
Työelämää Hamiltonissa
9 vuotta sitten
8 kommenttia:
Onneks olkoon uudesta työpaikasta.Sultahan onnistuu vaikka tuo kahvin kuskaaminen ja siivoaminen yhtäaikaa.
Millanen se teidän kämppä on?Ootko käyny pelaamassa?
Täällä on ollut eka lumisade ja maa valkoinen ja kaunis.Voisinpa lähettää sulle yhden lumipallon,muistatko miten se narskuu?
Audi
Kiitos! Tää kavereiden kämppä on pieni mutta viihtyisä rivarin pääty, jossa mulla on jopa oma huone! Hyvällä rauhallisella paikalla vartin bussimatkan päässä keskustasta. Sinne ei tosin tarvitse mennä kaupoille, kun tässä lähellä on oma "Mt Edenin keskusta".
Lähetä mulle lumipallo sähköpostilla tai tekstiviestinä. Pakastan sen ja katselen sitä kaihoisasti jouluaattona! Joulupäivänä laitan sen maahan ja astun sen päälle, jotta se narskahtaa kivasti.
Olen Vipusessa isänpäivää viettämässä. Letulla on jo joulukoristeita esillä, kaunista.
Terveisin
Raili-mummo
Uskoisiko vai eikö uskoisi, että mummi on käynyt kommentoimassa! Vipusessa kyllä kuulemani mukaan on nykyään tietokone!
Jupu tarjoilee kahvia Uudessa-Seelannissa,mummo surffaa netissä,Vipusessa tietokone käy kuumana..... mihin tämä maailma onkaan menossa?
Harrin vene seisoo lumihangessa ja siellä näkyy veneet seilaavan auringonpaisteessa, onko reiluu?
Mulla on tassut ihan kylmät,saanko tulla sinne?
Roosa
onneksi olkoon jupu työpaikasta! muistatko ku silloin vuonna nakki suunniteltiin meidän hienoo yhteistä kahvilaa (niinku frendeissä):)? pitäsköhän sittenkin alkaa kahvilayrittäjäks;)
mukavia työpäiviä
terkkuja
Marsu
On se mun mielestä vielä kummallisempaa kuin R:n surffailu, että Roosakin osaa jättää kommentteja.
t Tubi
Eikös Elmo käynyt pari tietokonekurssia? Jos se on opettanut Roosalle?
Lähetä kommentti