maanantai 26. lokakuuta 2009

Aika jees

Tämä viikonloppu on ollut kiva. Parasta siinä on se, että se kesti kolme päivää maanantain ollessa vapaapäivä, tällä kertaa nimeltä Labour Day. Minusta on hassua että päivänä jonka nimi on Labour Day ei tarvitse tehdä töitä. Nimi viittaa päinvastaiseen.

Lauantaina kävin pitkällä kävelyllä Port Hillseillä. Ajoin autolla pienelle mutta sitäkin ihanammalle Taylor's Mistaken rannalle ja kävelin sieltä rantaviivaa seuraten Godley Headiin, niemenkärkeen, josta näkee melkein kaiken: Eteläiset Alpit, Christchurchin, Banks Peninsulan, lampaita...sää oli ihanan aurinkoinen ja lämmin ja johan tuollaista säätä on odotettukin! Olin täynnä intoa ja energiaa ja juoksin saman reitin takaisin. Pohkeita alkoi pakottaa. Illalla menimme Minnan ja Henkan luokse leffailtaan. Minna oli tehnyt pannukakkua, ja palkitsin itseni isolla palalla hillon ja kermavaahdon kera!


Sunnuntaiaamuna Hansu soitti ja pyysi minua kävelylle. Menimme siis Port Hillseille, sillä päivä oli ainakin yhtä kaunis kuin lauantai, mutta vielä vähän lämpimämpi. Löysimme ihanan pienen niemekkeen reitin sivussa missä ei ollut ketään muita ihmisiä. Istuimme siellä ihastelemassa Uuden-Seelannin kauneutta, kuuntelemassa laineiden liplatusta ja aaltojen tyrskähtelyä ja...noh...juoruilemassa! Hansu otti noin kuusi miljoonaa valokuvaa. Sieltä kävelimme Taylor's Mistaken rannalle, josta edellisen päivän kävelyretkeni oli alkanut. Hansu otti kengät pois ja upotti varpaat hiekkaan. Sitten se juoksi veteen ja hyppi siellä tasajalkaa onnellisen näköisenä! Otin siitä pari videota ja parisataa valokuvaa. Kaikesta tästä meille tuli nälkä ja menimme Sumneriin rantakahvilaan lounaalle. Söin kalamarisalaatin. Se oli hyvää ja olo oli kuin lomalaisella!


Koska maanantai oli vapaapäivä, se tuntui ihan sunnuntailta ja nukuin pitkään. Sitten join kaksi kuppia kahvia ja luin kirjaa. Sitten suuntasin kaupunkiin tarkoituksenani hommata kasa kirjoja ja elokuvia tiistaita varten, sillä silloin edessä on viisaudenhampaiden poisto-operaatio ja olen päivän tai kaksi saikulla. Tarkoitus oli mennä kirjastoon, mutta se oli suljettu. Yllätyksekseni käytettyjen kirjojen kauppa oli auki ja menin sinne. Hillitsin itseni hyvin, ja ostin vain kolme kirjaa. Sitten tein jotain mikä on yksi suosikkitavoistani viettää vapaapäivää Christchurchissa; menin Cathedral Squarelle, ostin cappuccinon, istuin penkille ja aloitin lukemaan yhtä juuri ostamistani kirjoista. Vieressäni joku aloitti katuesityksen johon kuului yksipyöräisellä ajoa ja tulisoihduilla jongleeraamista. Yleisöä kerääntyi paikalle taputtamaan ja huutamaan kannustavia kommentteja. Aurinko paistoi ja minä mietin että olisiko pitänyt laittaa aurinkorasvaa. Ihana päivä!




3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aika jees näyttää olevan nuokin maisemat. Aika jees oli maisemat viime viikolla mullakin.

Älä innostu liikaa niitä hampaita poistattamaan :) ja muista, että niitä poistettuja vain kutsutaan viisaudenhampaiksi :)

Tsemmpistä
Iskä

Anonyymi kirjoitti...

minäkin haluan upottaa varpaat hiekkaan ja hyppiä onnelisena meressä! ja ottaa 6 miljoonaa valokuvaa :D kuulostaa täydelliseltä! can't wait!

-marsu (50+2 days to go)

Anonyymi kirjoitti...

Toipumista hampaiden menetyksestä!
Kohta pääset taas vaeltelemaan noissa ihanissa maisemissa. Kesälomakin tulossa! Tsemua
äiti